Oranssina kukkiva salaattimaa

Salaattisato alkaa tältä vuodelta olla korjattu. Muutama kerä sidesalaattia vielä odottaa korjaajaansa, mutta niidenkään osalta maku ei tunnu enää olevan yhtä hyvä, kuin alkukesäisten lajitoveriensa. Nyt salaattimaalla onkin aivan uudet valtiaat. Krassit kukkivat vielä salaattimaan vieressä ja melko myöhään kylvetyt kehäkukat ovat vasta nyt kauneimmillaan. Istutin lisäksi useamman kymmentä kääpiösamettiruusun tainta salaattirivien väliin, ja nyt ne ovat päässeet valloilleen!

Esikasvatin kymmenisen kääpiösamettiruusua, jotka laitoin kaalien seuraksi. Alkukesästä kylvin lisäksi pari riviä siemeniä kukkapenkkiin. Kaalipenkissä siis taimilla oli melkoinen etumatka, mutta suorakylvetyt ottivat lähestulkoon kiinni esikasvatetut. Kylvetyt siemenet jaoin pitkin kasvimaata, kun taimet olivat muutaman sentin mittaiset. Taimia olikin yli seitsemänkymmentä. Aika monta sai kodin salaattimaalta.

Alkuperäistä tarkoitustaan, eli haitallisten hyönteisten karkoitusta nämä kukat eivä juurikaan ehtineet tekemään, sillä kukinta alkoi sen verran myöhään. Mutta hienosti nämä paikkaavat tyhjeneviä salattirivejä ja antavat kivaa väriä muuten tyhjenevälle kasvimaalle.

Luulenpa että ensi vuonna jätän esikasvatuksen väliin ja panostan näissä juuri tähän syksyn kaunistukseen.

Ruusupapu portinpielessä

Niin kauniita ja niin herkullisia! 

Tästä lähti portin pystytys alkukesällä:

Ja pian portti jo alkoikin kukkimaan!

Pian oli köynnöspyramidin latva jo tavoitettu.

Ja sitten alkoi tulla ruokaakin.

Nyt ruusupavuista on tullut yksi perheemme suosikkikasvis. Mukana ensi vuonnakin, ehdottomasti. Jospa papuportin pieleen silloin saisi jotain muùtakin kasvamaan, tänä kesänä ei aika riittänyt enää siihen... Ihan kiva se portti ilman aitaakin on ollut ja tunnollisesti olen aika portin kautta palstalleni astunut.

Kaksi suursuosikkia: salvia ja parmesaani

Tämän makujen liiton olen toki tuntenut aiemminkin. Tänä kesänä se on kuitenkin noussut yhdeksi ehdottomista suosikkimakupareista.

Yrttilaatikosta nimittäin puskee salviaa! Salvia on toinen kahdesta suosikkiyrtistäni. (Toinen on rosmariini, ei siitä kuitenkaan enempää tällä kertaa.) Vaikka salvian mausta pidänkin, olen kovin arka käyttämään sitä ruoanlaitossa. Maku ei ole timjamin tai persiljan tavoin mihin tahansa ruokaan sopiva vaan omintakeisempana vaatii paremman matchauksen ruoan omiin makuihin.

Muutamia luottoreseptejä kuitenkin löytyy. Salvia kuuluu punasipulin kanssa ehdottomasti maksapihveihin (kulkevat meillä nimellä salviamaksa). Porsaan lihan maustamiseen salviaa myös käytän usein - vaikkapa kokonaisena grillattu possun sisäfilee, jonka pinnat paistan kiinni suoraan grillissä ja jonka sen jälkeen jätän grilliin kypsymään foliokäärössä. Käärön sisällä tulee itse possun lisäksi olla tuhti annos yrttejä - pääosassa juurikin salvia.

Myös parhaat grillatut kanafileet saavat makunsa salviasta - ja ehkä myös vähän kanan ja salvianlehtien ympärille kiepsautettavasta pekonisiivusta. Nämä kanafileet toimivatkin hyvänä siltana varsinaiseen aiheeseen. Kun näin grillatun kanan päälle leikkaa reilun viipaleen parmesaania ja sujauttaa ihanuuden rouhean (ja vähän grillissä lämmitetyn) sämpylän väliin rucolan ja sitruunaisen kaprismajoneesin kanssa, on kädessä ehkä kesän paras hampurilainen! Täydelliset maut!

Parmesaania ja salviaa voi käyttää vielä yksinkertaisemminkin.

Ensimmäinen kokeiluni puhtaasti tästä makuparista on ollut voi-salviapasta, jonka reseptin olen joskus kopioinut Sikke Sumarin kirjasta. Salvian lehtiä yksinkertaisesti paistetaan pähkinäiseksi ruskistetussa voissa, ja tämä voi-salviaseos käytetään pastan "kastikkeena" runsaalla parmesaanilla höystettynä. 

Saman reseptin pohjalta olen valmistanut myös eri yrttejä salvian rinnalla käyttäen erilaisia yrttipastoja.

Tämän kesän paras löytö oli kuitenkin salviapesto! Aikalailla  peruspestoreseptillä mutta basilikan tilalla salviaa. Voila!

Tästä ei pasta voi paljoa enää parantua! Tämä osui kyllä täydellisesti makuhermoihin. Olisin voinut lusikoida koko purkillisen kerralla napaani, mutta pitihän  sitä kuitenkin perheelle tehdä ruokaakin...

Ensi vuonna jatketaan kahden pensaan taktiikalla (salviaa pihalla ja palstalla).

Punaista ja vihreää ja uudet tuttavuudet

Vaikka tarkoitus on nyt viikonloppuna mennä palstalle tekemään ensimmäisiä syystöitä, palaan vielä kesän sadonkorjuutunnelmiin hetkeksi.

Sadonkorjuuni värimaailma on ollut hyvin puna-vihreä. Kuvan kattaus vastaa hyvin sitä, mitä palsta tarjosi heinäkuussa. Otetaanpa ensin punaiset.

Porkkanaa kylvin kaksi rivimetriä. Yhden metrin matkalle Primoa, jonka luvattiin olevan aikainen perusporkkana. Toisen metrin mittaisen rivin jaoin kahden lajikkeen kesken, siihen kylvin Red samuraita (tummemmanpunainen lajike) ja Pariser markt -lajiketta (pyöreitä porkkanoita). Primoa kylvimme myös lasten kasvimaille.

Primo oli oikein onnistunut valinta ja tuotti kelpo sadon hyvänmakuisia porkkanoita. Tämä lajike pysyy mukana ensi vuonnakin. Pariser marktin saatoin kylvää liian pinnalle tai sitten taimia olisi pitänyt mullata ahkerammin. Porkkanat vihertyivät voimakkaasti yläosasta ja kun pyöreästä nappaa yläosasta sentin pois, ei paljon syötävää jää. Myöskään Red samurai ei olle kovin onnistunut kokeilu. Kasvi kasvatti enemmänkin vartta kuin juurta, eivätkä ne pienet porkkanat maistuneetkaan kovin hyviltä.

Opit ensi vuodelle: kasvata perusporkkanaa, Primon rinnalle joku myöhäisempi lajike. Ja tärkein muistiinpano: laita enemmän porkkanaa! Viimeisimmätkin nimittäin tulivat syötyä heinäkuun loppuun mennessä ja lisää olisimme kaivanneet. Myös kylvöjen tekeminen useampaan kertaan vaikka parin viikon välein pidentäisi porkkanakautta.

Toinen punainen, ja samalla ensimmäinen aivan uusi tuttavuus on mangoldi.

Koska lehtivihannespenkin muokkaus meni niin myöhäiseen, esikasvatin mangoldista taimet jotka istutin juhannuksen maissa. Kuusi tainta punaruotista Rhubarb Chard -lajiketta tuottivat juuri sopivasti satoa nelihenkisen perheemme syötäväksi. Mangoldin voimakkaat lehdet ovatkin kiitollista sadonkorjattavaa. Ensimmäiset mangoldiateriat söimme heinäkuun puolivälissä ja ainakin vielä tänä viikonloppuna perheen ruokalistalla on mangoldia - varmastikin viimeiset tältä kesältä.

Mangoldia olemme syöneet lähinnä kahdella tavalla. Toinen on lisäkkeenä paistinpannulla valkosipulin kanssa paistettuna, ja toinen - koko perheen suosikki - on ollut mangoldipaistokkaat joissa mangoldista, yrteistä ja fetasta paistetaan herkullisia pihvejä.

Ehdottomasti mukana ensi vuonnakin!

Sitten vihreisiin. Aloitan tämän kategorian itselleni uudella tuttavuudella, härkäpavulla. Härkäpapua olen tietääkseni aiemmin syönyt vain säilykkeenä. Kiinnostuin kuitenkin kokeilemaan kun ymmärsin sen olevan varsin helppo viljeltävä.

Kylvin lajiketta Threefold white noin metrin pätkälle yhteen riviin. Papu kasvatti noin metrin korkuiset varret, joiden alaosaan tuli komeita palkoja. Korjasin koko sadon tuoreena syötäväksi ja totta tosiaan, tämähän oli oikein mainio viljelykasvi! 

Pavuista saimme mainion lisän pariin keittoon (perusminestrone ja palmukaali-härkäpapukeitto - jälkimmäisestä ei tullut lasten suosikkia) ja loput söin evässalaattien proteiinilisänä. Salaatissa härkäpapu toimii erityisn hyvin fetajuuston kanssa. 

Tämäkin sato oli korjattu aivan liian nopeasti ja ensi kesälle aion ainakin kolminkertaistaa härkäpavulle varatun tilan.

Vihreiden peruskategoriaan kuuluu tietysti kesäkurpitsa. Kaksi tainta Nimbaa pääsi kurpitsapenkkiini. Nimba on hyvä peruskesäkurpitsa ja erityisesti elokuun lopulla alkoi olla vaikeuksia saada syötyä kaikki mitä kesäkurpitsat tuottivat. 

Arkikokkailun luottoresepteihimme kuuluu kesäkurpitsamusaka, johon saa uppoamaan kerralla yli kilon kesäkurpitsaa. Uusi reseptikokeilu oli kanttarelli-kesäkurpitsarisotto - herkullista! Viimeviikkojen ruokalistalta on löytynyt myös kesäkurpitsa-koskenlaskijakeitto sekä kesäkurpitsa-kanttarellihöystö grillatun lihan lisäkkeenä. Kesäkurpitsa on ollut myös evässalaattieni vakioraaka-aine ja monena päivänä olen ottanut töihin iltapäivävälipalaksi rapeita kesäkurpitsaviipaleita.

Tähän väriteemaan vielä yksi, jonka pitäisi olla punainen, mutta joka yhä vain sinnittelee vihreänä.

Tomaatti

Kylvin tomaatinsiemeneni ilmeisesti liian myöhään maaliskuussa. Kylmä alkukesä ei varmasti auttanut sekään asiaa. Tomaattiruukkuni ovat täynnä kauniin pyöreitä raakileita - mutta niin, raakileita.

Epäilen, että syyskuussa ei kovin merkittävää kypsymistä enää ehdi tapahtua. Odottelen nyt kuitenkin vielä.

Äitini tosin vinkkasi, että vihreistä tomaateista voi tehdä tomaattihilloa. Pitänee selvittää mistä on kyse!

Palstalle istutetuissa tomaateissa on sentään nähty jo hieman punaista.

Yläkuvassa chocolate cherry, alla Tiny Tim.

Sadonkorjuun kuukausi

Koska ahkeraa sadonkorjuuta on palstaltani saanut tehdä nyt reilun kuukauden, lienee aika tehdä pieniä muistiinpanoja aiheesta.

Nauriiden ja retiisien tuottaman hienoisen pettymyksen jälkeen oli aika siirtyä suuriin menestystarinoihin. Johdannoksi voinkin mainita, että sadonkorjuu on ylittänyt kaikki odotukseni.

Heinäkuun puolen välin tienoilla kattilaan pääsivät ensimmäisten joukossa paksoit. Olin esikasvattanut kolme tainta sillä ajatuksella, että ehkäpä ne ehtisivät kasvaa riittävästi kokoa ennenkuin yöt vaalenevat liikaa ja virittävät ne kukkimaan. Paksoi kun muiden aasialaisten lehtivihannesten tavoin kukkii herkästi Pohjoisen valoisien öiden vaikutuksesta. Kaksi kolmesta taimesta saimmekin hyödynnettyä ajoissa, kolmas ehti alkaa pykätä kukkavartta, mutta pikimmiten korjasimme senkin talteen. Paksoita laitoin maahan heinäkuun alussa uudelleen, nyt jännityksellä odotan, saammeko vielä syyssadon.

Ensimmäinen laajempi sadonkorjuu kattoi seuraavat eväät mökkiviikonlopulle mukaan otettaviksi.

Ja kaikkein paras sato kypsyi heinäkuun kolmannen viikon päätteeksi, jolloin myös lomamme alkoi, ja lähdimmekin Pohjois-Suomeen mökille mukanamme kaksi täpötäyttä kauppakassia ruokaa suoraan palstalta! Näiden kanssa sai jo käyttää hieman mielikuvitusta ja järjestelmällinenkin piti olla jotta kaiken sai käytettyä ja säilyvyysjärjestyksessä.

Salaatit alkoivat valmistua vasta tässä vaiheessa kesää, koska kylväminen viipyi melko myöhäiseen. Salaattimaa oli viimeisenä muokkauslistalla, ja koska palstan kanssa oli keväällä työtä enemmän kuin aikatauluni mahdollistivat, pääsivät salaatit penkkeihin vasta joskus vähän ennen juhannusta. Jonkin verran taimia olin kuitenkin esikasvattanut, ja yläkuvassa vasemmalla näkyvä cosmopolitan-salaatin kerä on peräisin ostotaimesta. Cosmopolitanin siemeniä suositusten perusteella yritin kyllä etsiä, mutta tätä lajiketta on ilmeisesti tarjolla vain viljelijöille tarkoitetuissa suurpakkauksissa. Alla Cosmopolitanini sekä oikealla batavian salaattia ja sidesalaattia. Suosikikseni kesän salaattivalikoimasta on muodostunut batavian salaatti - ihanan rapeaa ja sopivan makuista! Tämän määrän voisi ensi kesänä vaikkapa tuplata neljään taimeen. Vasemman reunan fenkolitkin ovat tässä jo alkaneet pullistua, niistä ei taida sadonkorjuukuvaa ollakaan, joten mainitsen vain että kolme komeaa fenkolia olemme syöneet heinä-elokuun vaihteessa ja kyseistä lajia löytyy kasvimaaltani ensi vuonna enemmänkin.

Parsakaalien paras sato ajoittui myös loman alkuun. Kasvatin kolmea lajiketta, jotka jokainen olivat runsaasti pieniä kukintoja tekeviä - siis kuvauksen perusteella. Healthy Option F1 ja Smek tuottivatkin mukavat kukinnot heinäkuun puolivälin jälkeen, juuri sellaisia kuin toivoin eli varret eivät puutuneet vaan pysyivät irrallisina ja alle sormen paksuisina. Pienoinen pettymys on ollut se, ettei jälkisatoa ole juurikaan tullut, ehkä kerran viikossa olen yhteensä kuudesta kasvista saanut pieniä kukintoja kerättyä sen verran, että yhteen evässalaattiin muutaman on saanut päälle koristeeksi. Kolmas lajike, Purple Sprouthing, ei ole satoa tuottanut lainkaan. Enpä osaa edes arvailla, mikä meni pieleen. Komea lilan sävyiset lehdet siinä kyllä on, muttei kukintoja lainkan. Kuvassa Healthy Option pari viikkoa ennen sadonkorjuuta.

Tällä erää pääsin siis sadon korjuun raportoinnissa peräti 18. heinäkuuta tilanteeseen. Jatkoa seuraa.

Nauriiin nakertajia

Nyt se ilmeisesti alkaa. Sadonkorjuu!

Retiisejä saimme jo aiemmin. Nyt oli nauriiden vuoro.

Nauriit olivat kasvattaneet komeat lehdet. Kasvatin taimet aluksi harson alla, mutta lehtien kasvettua monin kerroin naapurikasveja isommiksi jätin ne ilman suojaa.

Naurismaan muokkasin tiukkaan savimaahan lisäämällä turvemultaa ("peruslannoitettu") sekä jonkin verran kompostoitua hevosen lantaa. Lannoitukseksi olen antanut tuhkaa ja luujauhoa. Viimeiset pari viikkoa nauriin juurilla oli myös ruohokate.

Metrin rivi tuotti runsaan sadon. Myös lasten kasvimailla oli muutama nauris, ja hienosti kasvoivat nekin.

Määrä ei kuitenkaan tässä korvaa laatua. Nauriissa nimittäin oli valitettavan paljon vikoja. Reikiä ja pintavioitusta löytyi lähes jokaisesta. Olettaisin, että niihin syynä olisi kaalikärpäsen toukka. Harson kanssa olisi siis ilmeisesti pitänyt olla tarkempi. Viimeiset pari-kolme viikkoa naurispenkki oli ilman harsoa, vaikka ympärillä olevat pienemmät vielä pidin suojassa. En vain jaksanut alkaa säätää tukikaarien kanssa. Katekaan ei ollut kauhean tiukasti naattien ympärillä. Tiheä kate lukemani mukaan voisi sekin ehkäistä kaalikärpäsen munimista kasvien juurille.

Aika moni nauriista oli myös halkeillut tai muuten epämuodostunut.

Ulkonäköpuutteita suurempi puute oli kuitenkin maussa. Nauriit olivat kovin kitkeriä. Suorastaan polttavan makuisia. Maussa oli paljon samaa kuin retiiseissä.

Kitkerälle maulle löysin kolme mahdollista selitystä: joko nauriit ovat saaneet liikaa typpeä, liian vähän vettä tai maata vaivaa boorin puutos. Boorista en tiedä mitään. Typpeä on tullut lannasta, ja kai peruslainnoitetussa turvemullassakin on typpeä ollut mukana. Myös luujauho muistaakseni sisältää vähän typpeä, vaikka suhteessa hyvin vähän fosforiin verrattuna. Mitenkään ahkerasti en ole kastellut, mutta alkukesä ei kyllä ole ollut erityisen kuivakaan.

Naurista voi kylvää "juhannukseen asti", mutta ajattelin vielä tällä viikolla laittaa muutaman siemenen maahan, jos vielä toinen sato ehtisi valmistua. Samaan kohtaan en kuitenkaan viitsi laittaa - en tiedä miten pitkään kaalikärpäsen toukat maassa viihtyvät. Pitäsi siis löytää joku muu nurkka - tai kääntää pieni pätkä vielä kääntämättömiä reunoja uudeksi naurispenkiksi.

Pari naurista oli kasvattanut kaksi juurta. Ironista kyllä, tämä epämuotoinen oli jostain syystä ainut hyvän makuinen yksilö! 

Myös yksi kaunismuotoinen ja toukilta säilynyt joukosta löytyi. Tältä näiden kai kuuluisikin näyttää.

Paistelin kitkerätkin nauriit grilliruoan lisäkkeeksi valkosipulin, kyntelin, kirvelin ja persiljan kera. Ihan ok.

Ruusupavuista portti palstalle

Vaikka kasvukausi on parhaimmillaan, tuntuu mahdottomalta löytää aikaa palstan hoitoon. Viikolla en ole ehtinyt kuin kerran yhtenä iltana, ja viime viikonloppukin meni ihan muissa puuhissa. Nyt pitäisi keskittyä kitkemään ja kastelemaan. Aurinkokin näyttää viimein löytäneen tiensä tänne pohjoiseen, joten kastelun rooli korostunee lähipäivinä.

Koska mitään uutta ei ole kerrottavana, palataan vielä toissaviikonlopun aikaansaannoksiin. Viimeisinä kevään taimikasvatuksista palstalle siirtyivät ruusupavut. Ne olivatkin ehtineet venyä pituutta jo sisällä, ja melko monesta latvakin katketa huonon tukemisen ja jatkuvan siirtelyn tuloksena.

Palstalle päätyi kahdeksan tainta. Istutin ne kahteen ryhmään, ja tueksi rakentelin pyramidit (vai mikä mahtaa olla oikea geometrinen termi - näissä on kolme laitaa, ei neljä... "Tetra"?) Harjateräksestä ja rautalangasta. 

Ruusupaputornit muodostavat nyt portin palstalleni. Tosin portin molemmin puolin on vielä maa muokkaamatta ja hieman myös auki, mitä sille reunalle tulee. Alkuperäisenä suunnitelmana oli pensasmustikoita. En vain tiedä, soveltuuko se ihan palstan reunalle - periaatteessa pensaat pitäisi laittaa puolentoistametrin päähän reunoista, mutta mustikka ei kyllä leviä ihan samalla lailla kuin vaikka viinimarja.

Portti nyt kuitenkin on valmiina, Toivottavasti rehevöityisi nopeasti!

Tässä vielä muutama kuva ruusupapujen kehityksestä ennen palstalle istuttamista.

Toissaviikolla palstalla näytti iltahämyssä tältä: