keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pikkujaskat ja kurpitsarisotto-ohratto

Vaikka on jo lokakuu, kokkailen yhä oman maan antimista! Mitään kellarifasiliteetteja meiltä ei löydy, joten suunnitelmani oli lähinnä noudattaa "kasvata ja syö pois" -metodia kasvimaan sadonkorjuussa. Kaikki näinkin pitkään säilynyt on siis suorastaan bonussatoa. Ja vielä näitä pariin ateriaan riittää!

Viikonloppuna kävin kurpitsasatoni kimppuun. Siemenestä kasvatettu Jack be Little -lajikkeen taimi kasvoi rehevänä ja valtasi hyvinkin parin neliömetrin alan kasvimaalta. Lajike tekee pieniä kurpitsoita. Ohjeena siemenpussissa oli korjata satoa ahkerasti, jolloin kasvi jatkaisi hedelmien tuottamista. Aivan tämän ohjeen mukaisesti en kuitenkaan onnistunut toimimaan, sillä ensimmäisetkin kurpitsat kysyivät sen verran myöhään että kasvukausi veti jo viimeisiään kun niitä sai poimia.



Nämä viisi ihanasta toin kotiin ja toiset viisi jätin vielä kypsymään. Jälkimmäinen oli virhe, sillä yöpakkaset veivät ne keltaposket mennessään.




Keittiöön asti päätyneet pelastivatkin sitten erään sunnuntailounaan kun kaikkien muiden kiireiden ja kyläreissujen keskellä emme ehtineet kauppaan ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään.  Pelastajaksi päätyi kurpitsarisotto Pikku Jaskoista, jota ryyditettiin hieman ohrahelmillä -ihan vain siksi että risottoriisiä ei kaapista löytynyt riittävästi.

Valelin kurpitsat öljyllä, maustoin suolalla ja pippurilla, ja tuikkasin uuniin paahtumaan.







Risotto-ohratto valmistui ihan perusmenetelmällä, kuullotin hopeasipulia ja selleriä porkkanan kanssa öljyssä (kaksi ensimmäistä pääsivät kuvaan kun edustavat myös omaa satoa). Lisäsin riisit ja ohrahelmiä ja annoin kuullottua hetken. Sitten vain kasvislientä kauha kerrallaan, jonkin ajan kuluttua kurpitsat mukaan ja riisin kypsyttyä raastettua parmesaania, pieni loraus kermaa, suolaa, pippuria ja chiliä.








Tarjoilin salvialla maustetun kanan kanssa, kun kanaa löytyikin pakastimesta! Aika hyvä suoritus aivan tyhjällä jääkaapilla.

Lopuksi vielä tarinan opetus: pidä aina pala parmesaania jääkaapissa!