Uusi nurmi

Se mikä antoi lopullisen sysäyksen piharemontille oli nurmikko.

Toive hyvinvoivasta, selkeästi rajatusta ja käytännöllisestä nurmialueesta, jolla lapset kavereineen mahtuvat pelaamaan, temppuilemaan ja voimistelemaan, mitä sitten keksivätkin.

Vanha nurmikko oli kuitenkin niin huonokuntoinen, että tämän toiveen toteuttaminen vaati järeitä toimia. 

Hoitamattomassa nurmessa kukoistivat ne samat ohdakkeet ja voikukat, jotka muutenkin dominoivat pihalla. Nurmikon keskellä kasvaneet omena- ja kirsikkapuu olivat selvästi pitkään olleet leikkaamatta, oksat kasvoivat pahasti ristiin ja juurivesoista oli kasvanut jopa itse puuta korkeampia jättivesoja. Taitomme eivät mitenkään olisi riittäneet puiden kasvun oikaisemiseen. Puut kasvoivat myös sen verran keskellä, että ne olivat kovasti tiellä nurmelle muodostuneissa pallopeleissä ja muissa aktiviteeteissa. Lasten puuhat ja pelit ovat meille tärkein syy siihen, että pihalla ylipäänsä on nurmikkoa, joten puiden kohtalo oli väistyä pallokentän tieltä.

Tästä lähtökohdasta päädyimme siihen, että uudistus olisi syytä tehdä kerralla pohjia myöten, eli kaivaa nykyinen pinta pois, perustaa nurmikolle pohja kokonaan uudella mullalla ja aloittaa myös hedelmäpuiden kasvatus alusta. 

Yhdessä kulmassa nurmialuetta  oli täysin umpeenkasvanut perennapenkki, joka se toki olisi ollut raivattavissa kuntoon. Talon edustalla oli hieman painunut laatoitus ja nurmikon etu- sekä takaosassa kohdat, joissa mitään ei kasvanut (entinen leikkimökin paikka, trampoliinin alusta ja pihalla läpi vuoden seisoneen auton varjostama kohta kai). Myös  talon edessä oleva istutusallas oli hieman painunut ja näytti epätasapainoiselta. Päätimme vaihtaa myös laatat ja samalla laajentaa etupihan laatoitusta sekä latoa istutusaltaan uudestaan ja vaihtaa siihen mullat.

Etupihan ala tältä nurmikon puolelta ei ole kuin parisataa neliötä, joten mistään kovin suuresta alueesta emme puhu. Tämän etupihan ohella remontti kohdistui terassin viereen jäävään kapeaan alueeseen, josta kerroin jo edellisessä postauksessani. Lisäksi toimenpiteitä kohdistui terassin taakse jäävään "huoltoalueeseen" tontin toisessa takanurkassa, mutta siihen palaan myöhemmin.

Kun remontin laajuus oli päätetty, alkoi suunnittelu ja kartoitus. Mietimme tarkoin, mitä teemme itse ja missä tarvitsemme ammattilaisen apua. Lopulta päädyimme siihen, että teemme kaiken muun itse, paitsi kaivinkonetyöt ja vanhan maan poisviennin. Päädyimme valitsemaan näihin töihin paikallisen viherrakennusyrityksen, jolta lopulta myös tilasimme kaikki maa-ainekset, kivet ja laatatkin. Tässä ratkaisussa hyvää oli erityisesti se, että maa-aineksia tuotiin pihalle aina sitä mukaan kun etenimme, eikä aikataulua ollut tarvinut lyödä etukäteen lukkoon, vaan sovimme aikataulusta remontin edetessä joustavasti. 

Kesäkuun alussa pihallemme tuli pariksi päiväksi minikaivuri puuhailemaan, ja työ pääsi vauhtiin. Sitä ennen olimme poistaneet istutusaltaan ja laatat sekä kaataneet hedelmäpuut. Lisäksi kaivoin viimeisenä iltana vanhan perennapenkin tyhjäksi ja ruukutin kaikki kasvit jotka tunnistin tai kuvittelin tunnistavani perennoiksi. Talteen ja uutta paikkaa odottamaan sain runsaasti kevätkaihonkukkia, yhden ison pionin (jonka jaoin kolmeksi - saa nähdä miten käy!), useita pionin siementaimiksi olettamiani taimia, pari päivänliljaa, ison kallionauhuksen, josta irrottelin kymmenen uuden kasvin alkua, jalopähkämön, suopayrttejä, ruusun, muutamia tunnistamattomia kurjenpolvia sekä muutamia edelleen tunnistamattomia kasveja.

Pintamaata poistettiin noin 20 cm. Vanhojen laattojen pohja jätettiin paikoilleen ja vain tasoitettiin. Kun kaivuutyöt oli tehty, saimme alkuun nurmimullan kuormana ja sepelit ja soraa laattojen perustusten tekoon. Laattojen laajennuksen perustukseen ei tehty erikseen routaeristystä, vaan suodatinkankaalla eroteltiin eri maa-ainekset, eli sepelikerros ja sora. Tasattu sora tärytettiin tasaiseksi täryjyrällä. Ennen kuin nurmikon pohja saatettiin levittää, oli edessä aikaa vievin vaihe, kun teimme reunakiveykset selkeiksi rajauksiksi nurmikon ja muiden pintojen rajoille. 

Nurmikkoa reunaavien perennapenkkien multa täytyi myös tuoda jo tässä vaiheessa, koska rajaus nurmikon ja penkin välillä tehtiin näissä vain nurmikon reunakivien avulla, ja vaikka näiden alle tehtiin kapea tasoitettu sorapohja, oli kivien asettelu kuitenkin helpompaa, kun samalla saattoi lapioida myös multaa molemmin puolin kiveä. Toiselle puolelle siis nurmimultaa ja toiselle istutusalueisiin perennamultaa.

Samalla kun minä asettelin näitä reunakiviä päivä toisensa jälkeen linjalankojen ja vatupassin avulla, rakensi mieheni pohjia istutusaltaille ja laatoitukselle. Istutusaltaat on rakennettu samanlaisen pohjan päälle, kuin laatatkin, mutta pohjaa on vain altaiden reunojen alla, keskellä on sepelikerros, muttei suodatinkankaita eikä soraa.

Laatoitusta päädyimme laajentamaan aiemmasta jotta saimme pihan linjat selkeämmiksi. Vanha istutusallas ladottiin uudelleen talon eteen, ja lisäksi rakensimme toisen istutusaltaan samoista Lakan muurikivistä heti pihan sisääntulon viereen. Pihalaatoiksi valitsimme Ruduksen Tosca -laatat ja otimme laattoja sekä mustia että harmaita niin että mustia oli kaksi kolmasosaa ja harmaita loput. Alunperin olimme suunnitelleet latovamme eri värejä enemmän sekaisin, mutta kuvioita mallaltuamme päädyimme tekemään selkeät alueet harmaista laatoista mustien keskelle. 

Tämä vaihe pihan rakentamisesta kesti useamman viikon, kun käsin ja muun perhe-elämän ja osin työpäivienkin lomassa tätä teimme. Viimein, juuri ennen kesälomani alkua, olimme siinä tilanteessa, että rakenteet oli saatu valmiiksi ja multa levitettyä ja tasoitettua.

Nurmikon pohja jyrättiin tiiviiksi ja tasaiseksi työnnettävällä jyrällä. Nurmikon hankimme valmiina siirtonurmena. Siirtonurmen hinta näin pienelle alueelle (100 neliötä) oli sen verran kohtuullinen, että ajatus jo tänä kesänä kunnolla käyttöön saatavasta nurmikosta oli riittävän houkutteleva. Nurmikko tuli samalta toimittajalta kuin muutkin materiaalit ja valmiiden nurmirullien levittäminen tiivistetyn mullan päälle oli lopulta melko vaivaton tehtävä (kuulemma, mies ja poika hoitivat tämän minun työpäiväni aikana). Yllä onkin kuva siitä, miltä pihalla näytti kun tuona aamuna lähdin töihin. Palatessa näytti todella erilaiselta! Olin kuitenkin niin haltioissani, että valokuvaaminen unohtui kokonaan ja alla olevat kuvat ovat ajalta nurmen asennuksen jälkeen. 

Seuraavaksi pääsinkin vihdoin omaan suosikkiosuuteeni koko remontista; istuttamiseen. Ajatukseni oli, että tämän kesän aikana saisimme puut ja pensaat paikoilleen, ja perennat saisivat odottaa ensi kesään. Ihan näin tämä ei kuitenkaan mennyt, vaan aika paljon perennaistutuksiakin olen ehtinyt tehdä. Osittain toki siksikin, että minulla oli jonkin verran keväällä siemenestä kasvatettuja taimia, jotka täytyi saada kasvamaan. Lisäki vanhasta perennapenkistä pelastetut taimet on täytynyt saada maahan, ja lopulta jonkin verran liian houkuttelevia kasveja on tullut vastaan taimimyymälöissäkin. Myös viljelypalstalta olen siirtänyt joitakin taimia pihalle. Istutetuista puista, pensaista ja perennoista kerron kuitenkin erikseen tarkemmin myöhemmin. Tässä siis uuden nurmen vaiheet, ja alla lopputulosta monesta eri kulmasta. Pakko todeta loppuun, että olen ollut todella tyytyväinen, että päädyimme siirtonurmeen. Ensimmäiset futismatsit pelattiin jo viikko nurmen asennuksen jälkeen ilman ongelmia!

Kotipihan superfoodit

Jo edellisellä pihallamme kasvoi muutaman metrin pätkä marja-aroniapensasaitaa. Vuodesta toiseen olen yrittänyt löytää tavan, jolla aronianmarjat saataisiin hyödynnettyä, nehän ovat terveellisyydessään aivan huippua hoitaen kuntoon niin verenpaineen, näkökyvyn kuin c-vitamiinitasotkin. Tai ainakin tuon viimeisen.

Maku on kuitenkin ainakin meidän perheenjäsenten mielestä epämiellyttävä. Joskus pienempänä esikoinen näitä pensaista saattoi muutaman syödä, mutta itse en saa yhtäkään nielaistua. Kun terveellisyyden lisäksi marjat ovat myös runsain mitoin saatavilla ja muutamissa minuuteissa kulhokaupalla poimittavia, on tämä paha maku lopulta vain haaste, joka on tehty voitettavaksi. Ja sitä haastetta olen kyllä yrittänyt voittaa, usean vuoden ajan, monenmoisilla eri tavoilla. 

Monen vuoden ajan paras onnistuminen oli kesäkurpitsa-omena-aronia -marmeladi, jota upposi usempi purkillinen syksyisin mm. murojen kanssa - kunhan sokeria oli käytetty riittävästi. Mehumaijassa omenan kanssa keitetty aroniamehu meni kyllä, kun muutakaan ei ollut. Omasta mielestäni se toimi lähinnä flunssassa kuumana mehuna, jolloin aronian paksu maku muuttui jotenkin pehmeämmäksi. Aronia-omenahilloa olen yrittänyt useampaan kertaa, mutta siitä emme ole pitäneet. Yhtenä syksynä pakastin keitetyistä aronioista siivilöimääni mehua pieninä kiisseliannoksina, ajatuksina keittää siitä kiisselipohja, johon voisi sitten lisätä kokonaisina jotain muita marjoja, mustikoita tai mustaherukoita, vaikkapa. Tämä olisi voinut olla ihan hyvä ajatus, mutta kun en minä keittele kiisseleitä. 

Toissa syksynä se sitten vihdoin löytyi. Aronia-smoothie! Yhtäkkiä aroniat alkoivat kadota ensin pensaista, sitten pakastimesta! Kymmenvuotiaani jopa ihmetteli kerran smoothieannoksensa jälkeen: "Oliko tämä siis jotain tosi terveellistä?". Eikä tuolla kertaa taka-ajatuksena ollut etsiä selitystä sille, miksi juoma ei ollut maistunut, vaan myönnettyäni smoothien huipputerveellisyyden, jatkoi hän iloisena: "Ja se oli vielä ihan sairaan hyvää!".

Klassikko oli siis syntynyt perheeseemme. Kun uuden kodin myötä aroniapensasmetrit vuosi sitten ehkä kymmenkertaistuivat - koko tonttia ympäröi aronia - pakkasin viime syksynä tyytyväisenä litrakaupalla marjoja pakastimeen talvisten smoothieiden varalle, ja kaikki kulutettiin! Nyt on aika jatkaa samoja puuhia, ja vieläpä kasvattaa annosta. Tänä syksynä pensaat pullistelevat jos mahdollista vieläkin komeammin. Voi mikä säilöjän paratiisi, kun viidessä minuutissa pensaasta saa talteen viisi litraa puhtaita ja pakastusvalmiita marjoja. Henkinen Elvi Räppääjä täällä siis, pussittamassa ja pakastamassa kaikkea mikä irtoaa!

Nyt jo elokuun ajan syksyyn valmistavaksi voimapilleriksi onkin syntynyt vähintään kerran viikossa juoma-annos, jossa aronia, sitruuna ja banaani ovat ne vakioainekset, muita muutellaan vähän kaappien tilanteen mukaan. Aronia siksi, kun niitä nyt vain pitää syödä että ilmaiset antioksidantit saadaan käyttöön, banaani antamaan pehmeyttä sekä makeutta ja sitruuna peittämään aronian maun.

Alkuviikolla perheen aamiaiseksi ja osalle perhettä iltapäivävälipalaksi syntyikin seuraavaa:

Marja-aroniasmoothie

1-2 dl marja-aronioita

Kourallinen salaattia

Noin kolme lehtikaalin lehteä

Yksi banaani (kaksi olisi ollut vielä parempi, mutta yksi vaan löytyi)

Pakastimesta 1-2 dl mustaherukoita, vähän tyrnejä ja viimevuotisia omenalohkoja

Sitruuna

Auringonkukan- ja pellavansiemeniä

Kaurapuuteria (esim. Puhtikaura -nimellä löytyvää, nyt oli tosin jotain muuta kaakaolla maustettua, mutta Puhtikaura on hyvä)

Kauramaitoa niin että muut ainekset lähes peittyvät

Maun mukaan vähän hunajaa

Toinen puutarhahuone: italialainen yrttitarha

Muutimme uuteen taloomme vuosi sitten. Nyt tuntuu jo kuin olisimme asuneet tässä aina! Talo on kuin meille luotu.

Piha sen sijaan on vaatinut hieman enemmän omaa luomistyötä. Muuttaessamme täällä kukoisti parhaiten nokkonen ja ohdake. Muuttokesä kuluikin pihalla lähinnä raivaten, ja raivaamista riitti. Samalla aloin kuitenkin hahmotella pihan eri osille uusia käyttötarkoituksia. Piha ei ole kovin iso, ja siihen kuuluu useita pieniä erillisiä tiloja. Pohjapiirroksesta olikin melko pian helppo hahmottaa pihalle alustavaa huonekarttaa; erilaiset tilat muodostivat luontevasti pieniä erillisiä huoneita, vaikka kaikki olivatkin yhtälaisessa luonnontilassa.

Viime kesänä sain valmiiksi vain ensimmäisen pihahuoneeni, iltapäiväkahviterassin. Kyse on pienestä kiinteästä terassista talon edessä, ei siis puutarhahuoneesta sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta omassa hahmotelmassani myös terassit edustavat osaa huonejärjestyksestä. Tämä terassi näkyikin lyhyesti jo edellisessä kirjoituksessani viime syksyltä.

Talven ajan piirtelin, pohdiskelin, luin puutarhasuunnittelun oppaita, fiilistelin ja selasin moneen kertaan läpi kirjahyllyyni usealta vuodelta säästetyt Kotipuutarha-lehdet. Kun toukokuussa tilasimme kaivinkoneen mylläämään etupihamme, ei suunnitelma vielä ollut aivan valmis. Mutta kun kaivinkone saapui kesäkuun ensimmäisellä viikolla, oli puutarhamuistikirjassani tarkka mittakaavapiirros etupihan "Liikuntapihasta" (pihalle jäävä ainoa nurmialue lasten futispeleille, kärrynpyörille ja hulahulavanneharjoituksille), sitä rajaavista istutusaltaista ja laatoituksen laajennuksesta, sekä kapealle terassin ja pensasaidan väliin jäävälle alueelle muodostuvasta Italialaisesta keittiötarhasta. Toinen ja kolmas puutarhahuoneeni siis.

Koska kaikkein eniten olen fiiliksissä yrttitarhastani, aloitetaan uuden pihan esittely siitä.

Talomme on asemoitu suorakulman muotoiselle tontille niin, etta talo on tontin pohjois- ja länsireunoilla mahdollisimman lähellä rajaa, jolloin pihamme on pääosin tontin itä- ja etelälaidoilla. Etelän puolelta tullaan tontille sisään, joten meillä ei ole lainkaan takapihaa, vaan etupiha sivulisäkkeellä. Tontin länsipuolelle on rakennettu aiempien asukkaiden toimesta tilava puupatio, joka yltää kolmen metrin päähän tonttia rajaavasta pensasaidasta. Tämän seurauksena terassin aidan taakse jää pitkulainen kapea alue, joka vielä viime kesänä tonttiin tutustuessa tuntui varsin toivottomalta mihinkään järkevään käyttöön. Takanurkassa on myöskiin puutarhavaja, sekin jo aiempien asukkaiden pystyttämä, ja koko tämä kapea ala on mitoiltaan 3 x 14 metriä. Kyse on siis viime kesänä otetussa kuvassa oikeassa laidassa olevasta alueesta, jonka läpi näkyy kulkevan polku. Maassa ei juuri kasvanut nurmikkoa, vaan vihreys on peräisin lähinnä voikukasta, ohdakkeesta ja nokkosesta. Pensasaita on leikattu matalaksi hieman ennen kuvan ottamista, mutta erottuu tummempana rajana kaistaleen oikessa laidassa. Patiokin näkyy tässä sekalaisena, tavarat eivät olleet vielä löytäneet paikkaansa - mutta siitä enemmän tilannepäivitystä myöhemmin, keskitytään nyt tuohon onnettomaan vihreään kaistaleeseen.

Ensimmäinen pohdintani lähti oikeastaan siitä, että aamusta iltaan auringossa oleva patio kaipaa varjostusta. Mietin, mahtuisiko aidan ja pensasaidan väliin istuttamaan puita, jotka tarjoaisivat kesällä suojaa aamuauringolta. Kolme metriä riittää kyllä monille kapeille puille, mutta puutarhavajan sijaitessa takanurkassa, oli tarpeen myös huomioida, että tästä on päästävä kulkemaan läpi kottikärryllä. Näin päädyin melko lähelle terassia istutettaviin puihin. Silmissäni näin jo kauniin kukinnan keväällä terassin yllä - joten selvää oli, että varjoa tarjoavat puut olisivat kirsikoita.

Tämä osa pihasta olisi myös luonteva keittiöpuutarhan paikka. Isoa keittiöpuutarhaa ei pihalle nyt ole tulossa, vaan peruna- ja kaalimaat saavat jatkossakin sijaita viljelypalstalla. Päivittäin pienemmässä määrässä käytettävät yriti ja salaatit halusin kuitenkin siirtää palstalta pihalle kasvamaan. Pienessä tilassa kasvimaa olisi järkevintä perustaa laatikoihin.

Kolmas suunnitelmaa ohjaava ratkaisu oli oikeastaaan koko pihaa ajatellen tehty linjaus: nurmikkoa on vain nurmikolla. Eli perustamme selkeärajaisen nurmikkoalueen, mutta muualla emme edes yritä kasvattaa nurmea, vaan muut alueet pihalla tullaan kattamaan joko kivellä, soralla, kuori- tai koristekatteella, laatoilla, istutusalueilla tai maanpeitekasveilla. Näin ruohonleikkuria ei tarvitse kuljettaa erilaisten pienten plänttien leikkuuta varten ympäri pihaa, eikä toisaalta voikukkia tarvitse kitkeä onnettomilta nurmikkoplänteiltä sieltä täältä.

Ja neljäntenä, sekin yleisesti koko pihan suunnittelua ohjaava periaate: erilaiset pinnat pyritään rajaamaan selkeästi, mikä myös helpottaisi hoitoa jatkossa ja antaisi selkeän ja siistin ulkonäön.

Näiden ajatusten pohjalta aloin siis piirtelemään. Etupihan nurmikko, istutusaltaat ja laatoitus oli jo tuossa vaiheessa piirretty suoralinjaisiksi ja kulmikkaiksi, joten halusin tuoda tähän pieneen nurkan taakse jäävään alueeseen erilaista henkeä. Kuvittelen, kuinka etupihalta terassin taakse kävellessä kulman takaa aukeava näkymä yllättää katselijan ja luo tunteen eri maailmaan astumisesta. Uskon vakaasti että pieneenkin pihaan mahtuu näitä eri tunnelmia ilman, että kokonaisuus muuttuu sekamelskaksi, kunhan tilat rajautuvat toisistaan erillisiksi ja tilasta toiseen siirtymisen huomaa selkeästi.

Kun kaivurihommat oli tehty, ja pintamaa kuopaistu pois, levitettiin alle suodatinkangas, ja pääsin konkreettisesti mittailemaan suunnitelmaani puolikaaren muotoisista istutuksista. Aloitimme terassin reunojen tukemisesta uusilla reunakivillä, sillä terassin pohjaa rajanneet laudat olivan jo paikoittain hieman lahonneet. Nämä reunakiveykset toistuvatkin läpi puutarhan luoden yhtenäistä linjaa muuten toisistaan poikkeaviin alueisiin.

Kun reunimmaiset kiveykset oli asetettu, leikkasin suodatinkankaasta auki pohjan terassia reunustavalle kapealle kukkapenkille sekä puolikaaren muodoisille penkeille, joihin kirsikat istutettaisiin. Sen jälkeen näistä aloista kaivettiin vielä syvemmältä pohjamaa pois, korvattiin perennamullalla, minkä jälkeen hermojaraastava kiveysten asettelu alkoikin. Käytännössä jouduin tukemaan uudelleen myös jo kertaalleen asetellut reunakivet, kun niiden vierestä oli nyt kaivettu maata. Penkkien leveydeksi jäi vain 40 cm, ja jännityksellä odotan, kestävätkö kiveykset, joiden alla on hyvin kapeasti tukevaa soraa, ja keskellä pehmeä multa. Tämä selvinnee muutaman vuoden sisällä, joten sitä ennen olen optimistisen tyytyväinen.

Meillä oli ennen juhannusta viikon loma, jolloin lapset olivat mummolassa, ja mieheni kanssa käytetimmekin koko viikon pihan perustustöihin. Minä käytännössä puuhastelin tämän kaistaleen kanssa suurimman osan ajasta, toki kyllä multaa, sepeliä ja soraa tuli lapioitua tonnikaupalla muuallakin. Kaivinkonehommia lukuuottamatta teimme siis kaikki työt itse - eipä tarvinut paljon miettiä, mihin kesäloman käyttäisi. Kun alkukesän lomaviikko oli päätöksessään, alkoi valoa näkyä tämänkin tunnelin päässä. Kun kiveykset ja multa oli paikoillaan, kärräsin kolme jättisäkillistä sepeliä keskelle pohjaksi. Ja koska itse olen maaninen paljasjalkakävelijä pihamaalla - kesä alkaa siitä, kun ensimmäisen kerran voi aamulla tepastella paljain jaloin pihalle, ja samoin päättyy viimeiseen vastaavaan aamuun - ei sepeli ole toimiva ratkaisu yksinään keittiöpuutarhan ja yrttimaan pohjaksi. Ajatukseni olikin käyttää muista töistä ylijäävät laatat, ja asetella sepeliin huoleton laattapolku askelenpituisin välein. Isäni nikkaroi minulle vielä hienoimmat kasvilaatikot, mitä olen nähnyt, kun kauppojen valikoima ei minua miellyttänyt. Tarvittiin vielä heinäkuussa alkaneet kesälomaviikot, että kirsikkapuut, kasvilaatikot, ruukkupuutarha ja yrtit saatiin paikoilleen, mutta, tadaa, pakko sanoa että olen melkolailla täydellisen tyytyväinen!!

Pieni pala pihaa ja iltapäiväkahviterassi

Pieni pala maata on ollut aivan hiljainen reilun vuoden ajan. Aikaa ei koskaan ole oikein tarpeeksi. Päivät täyttyvät kaikenlaisesta muusta, ja kotona työpäivän jälkeen tuntuu vaikealta enää avata konetta. Olen myös yrittänyt viimeiseen asti välttää tietokoneen käyttöä lasten ollessa kotona ja hereillä, mikä lopulta osoittautui viimeiseksi niitiksi blogiarkun kanteen. Vaikka ymmärrän kyllä, että henkisesti voi olla olematta läsnä monella muullakin tavalla, ihan yhtälailla vaikka siivotessa kuin koneen ääressä istuessakin.

Nyt ajattelin kuitenkin vielä kerran elvyttää puutarhapohdiskeluni tällä kanavalla. 

Pahoin pelkään että läheiset - työkavereista puhumattakaan - ovat hiljalleen kyllästymässä kuuntelemaan mietintöjäni kasvimaan ja pihan laitosta. Kun aloitan kuulumisten vaihdon lauseella "juuri eilen illalla mietinkin..." tietää kollegani jo, mitä kohta seuraa. Olen ehkä pohtinut salaattipenkin paikkaa, marjapensaan parasta lajiketta tai sitä, millä kattaisin maan. Satunnainen puolituttu junassa saattaa joutua puutarhasuunnitelmieni opponentiksi. Ystäviä tavatessa olen sitä mieltä, että minulla on niin kovasti kuulimisia kerrottavanani - kunnes itsekin tajuan ettei kirsikkapuulle parhaan paikan keksiminen ole oikein kuuluminen, sittenkään. Pohdintani koskevat yleensä jotain näennäisen samantekevää yksityiskohtaa, ja ymmärrän kyllä että täytyy olla hieman isompi puutarhasydän että niistä jaksaisi kovin pitkään kiinnostua. Kovin ystävällisesti ja kohteliaasti ympärilläni olevat ihmiset silti kanssani keskustelevat. Ainakin vielä

Jospa kuitenkin siirtäisin pohdinnat taas tänne mahdollisesti muiden puutarhaentusiastien löydettäväksi ja vapauttaisin ystävien kanssa vietetyn ajan muihin aiheisiin.

Puutarhapohdinnat eivät ole nimittäin ihan vähään aikaa vähenemässä. 

Joulukuussa 2015 kirjoitin pihakuumeestani: 

"Minuun onkin iskenyt valtaisa pihakuume. Haluaisin ison pihan! Pihan, jossa on jotakin luonnetta. Vanhoja puita (esim omenaa, kirsikkaa,  luumuja tai vaikka vaahtera - ei niin kovin väliä kuusista tai männyistä). Tai tasoeroja. Piha, johon voisi luoda erilaisia soppia eri toiminnoille."

Olimme jo tuolloin etsineet sopivaa taloa, ensin laajemmalta alueelta ja esikoisen koulun alettua rajasimme etsinnän nykyiselle asuinalueellemme, jolla olemme viihtyneet todella hyvin kohta kymmenen vuotta. Viime keväänä, pääsiäisen aikoihin, se sitten löytyi! Ihastuimme taloon heti, ja kaiken jännityksen keskellä palaset vain alkoivat loksahdella paikoilleen. Kesäkuun viimeisenä päivänä muutimme huiman puolen kilometrin muuttomatkan ja nyt olemme tutustuneet uuteen kotitaloomme ja tonttiimme kohta neljän kuukauden ajan.

Piha ei sittenkään ole kovin iso, muttei pääkaupunkiseudun mittakaavassa kaikkein pieninkään. Ensi töiksemme kaadoimme pihalta suuren osan puista - joista kaksi pystyyn kuollutta, yksi liian lähellä taloa ja toinenkin liian ahtaassa paikassa kokoonsa. Vanhoja eivät nämäkään puut olleen, sillä talo on rakennettu vuosituhannen alkuvuosina ja kaikki tontilla kasvava on istutettu tuon jälkeen. Kirsikka ja omena kuitenkin löytyi, ja pienen raivauksen jälkeen marjapensaitakin. Tontti on tasainen, mutta erilaisia soppia eri toiminnoille olen jo alkanut hahmottelemaan, aivan kuin kaksi ja puoli vuotta sitten haaveilin. 

Kesä meni pihaa raivatessa, kaadettujen puiden oksia silputessa, ohdakkeita, voikukkia ja nokkosia kitkiessä. Paljon pientä korjailua, vähän terassin rakennusta, uskomatonta auringonpaistetta ja lomapäivinä aamusta iltaan jatkuneiden "talon töiden" keskellä myös iltapäiväkahveja - ja ensimmäinen valmistunut "pihahuoneista", iltapäiväkahviterassi.

Viljelypalstastani en ole luopumassa, vaikka pihaa nyt on aiempaa laajemmin. Pihalle ei täälläkään mahdu kovin isoa kasvimaata, enkä siitä halua ainakaan vielä luopua (jos siis vaan saan ajan riittämään molempiin). Palstan ohella puutarhajutut tulevat kuitenkin jatkossa käsittelemään uuden pihan pihasuunnitelmia. Ensimmäinen kesämme meni rehevöityneen tontin raivaamiseen, ja kaikki uudet suunnitelmat odottavat viimeistelyään ja toteutusta ensi kesänä. Talvelta odotankin rauhallisia iltoja takkatulen ääressä puutarhasuunnitelmia hioen.

Toivottavasti joku taas löytää tänne jakamaan pohdiskelujani!

Keväästä alkukesään

Kevät meni vauhdilla. En oikein tiedä, mihin. Töissä oli kiirettä, taas. Lasten harrastukaet vaativat yhä enemmän aikaa. Omalle harrastukselleni sain myös napattua sieltä täältä aikaa, joskus yöunien kustannuksella, joskus aamusta aikaisin heräämällä. Olen ollut monta kertaa palsta-alueen ensimmäinen aamuvirkku puutarhuri viikonloppuaamuina kiirehtien kotiin lounasajaksi. Vielä useammin olen ollut viimeinen puurtaja iltahämärissä pohjoisen valoisia iltoja hyödyntäen.

Valokuvaamiseen ja töiden edistymisestä raportointiin aika ei kuitenkaan ole riittänyt. Jossain menee raja rajallisen ajan venyttämisessä. Tämä harmittaa siksikin, etten muutenkaan ole tehnyt muistiinpanoja, ja aimpien vuosien kokemuksia, etenkin aikataulutuksen suhteen olen usein hakenut täältä aiemmista kirjoituksistani. Tästä vuodesta ei nyt jää mitään mihin jatkossa verrata. Toisaalta aikataulujen suhteen tämä kesä kai on hieman piikkeuksellinen, kun kesän alku viivästyi monella viikolla. Ja vaikka keväinen kasvu ja kesään valmistautuminen jäi tällä kertaa dokumentoimatta, vielä on kesää jäljellä. Aina voi aloittaa uudelleen. Vaikka kuinka monta kertaa.

Katselin juuri vuoden takaisia kuvia palstalta, ja hieman edellä silloin tosiaan oltiin.  Lauantaina 2. heinäkuuta olin kuvannut auenneita varjoliljoja. Nyt nämäkin liljat ovat vielä aivan nupussa.

Toisaalta tänä vuonna salaatit ja kaalit ovat jo paljon komeampia. Salaatit itivät viime vuonna huonosti, nyt ongelmia on ollut vain joidenkin yksittäisten lajikkeiden kanssa. Hyvässä kasvussa ovat Paris Island Cos, Parsasalaatti, Little Gem, Great Lakes ja Red Salad Bowl. Oikeassa reunassa lisäksi oma baby leaves -sekitukseni sekä rukolaa. Tyhjässä ruudussa portulakkaa, tai siis pitäisi olla. Ihan kaikki ei sentään kasva erinomaisesti.

Kaalintaimien suojaamisen olen ottanut tänä vuonna hyvin vakavasti, viimevuotisesta kaalikoihyökkäyksestä jotain oppineena. Kaikki ristikukkaiset ovatkin olleet koko taimiajan tiukasti harsoon käärittyinä. Myös kasvien sijoittelussa olen tänä vuonna huomioinut suojaamistarpeet aiempaa paremmin.

Kaaleille on taas oma penkkinsä, ja muutkin ristikukkaiset olen nyt kerännyt omaan ruutuunsa, kun viime vuonna kaikki kasvoivat hajallaan. Ristikukkaisten ruudussa kasvaa toistaiseksi paksoita, nauriit, lantut, kyssäkaali, rukolaa, mizunaa ja "Cima di rapa" italialaista parsakaalia. Nyt keskikesällä olen kylvänyt myös tatsoita, sareptansinappia sekä lisää paksoita sillä ensimmäiset seitsemän (!) on kohta syöty.

Paksoin sadonkorjuussa olen myös kokeillut kannan jättämistä maahan, en siis ole kaikkia leikannut aivan juuresta saaden kokonaisen kiinteän lehtiruotikimpun, vaan osasta veitsellä leikaten olen jättänyt alimman sentin jäljelle ja ottanut irtonaiset lehtiruodit. Nyt kiinnostuksella odotan, lähteekö kannasta kasvamaan uusia ruusukkeita.

Satoa olen paksoin  ja salaattie lisäksi päässyt korjaamaan hieman lehtikaaleista. Ensimmäiset lehtikaalismoothietkin on jo juotu. Muun sadon osalta odotukset ovat korkealla!