Pihakuumetta

Pihamme on varsin pieni.

Kun kuusi vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme kerrostalosta,  oli olohuoneesta suoraan omalle pihalle aukeava takaovi minulle yhtä kuin vapaus. Olin tuolloin esikoisemme kanssa äitiyslomalla. Vapaus kulkea vaivattomasti ulos ja sisälle vielä erityisesti korostui, kun olin puoli vuotta raahannut vauvaa ja vaunuja hissillä edestakaisin sekä ollut sidottuna vauvan päiväunien ajaksi joko sisälle tai ulos (hissi toimi jostain syystä varmana herättäjänä!). Nyt uudessa kodissa vaunut saattoi lenkin päätteeksi lykkiä omalle pihalle olohuoneen ikkunan alle ja sain touhuta omiani pitkien päiväunet ajan. Tai vauvan nukkuessa huoneessaan istua pihalla auringossa lukemassa (ei liene tarvetta mainita, että kerrostaloasuntomme parveke oli ollut varjoisa). Taaperon kanssa oli ihana touhuta omalla pienellä nurmikolla, eikä kaikki aika mennyt leikkipuistossa hiekkalaatikolla reunalla kököttäen.

Alunperin piha ei siis merkinnyt minulle niinkään puutarhaa vaan vapaata mutta turvallisesti rajattua tilaa olohuoneen jatkoksi. Pihalla kasvoi muuttaessamme vain yksi tuija ja yksi hanhikki. Jo ensimmäisenä kesänä istutin kirsikkapuun, tein kaksi kapeaa kukkapenkkiä ja pienen yrttimaan. Seuraavina kesinä kukkapenkit vähän kerrallaan kasvoivat, tuli toinen kirsikka, mustaherukka ja vadelma. 

Viime kesänä siirsin pihan aurinkoisimmalla paikalla kasvaneen tuijan varjoisampaan nurkkaan, josta puolestaan siirsin yrtit aurinkoon uuteen hienoon yrttilavaan. Pensasaidan varjossa olevaan pitkään ja kapeaan kukkapenkkiin istutin paremmin puolivarjossa pärjääviä kukkia ja siirsin siinä huonosti kasvaneet aurinkoa kaipaavat siihen pihan ainoalle aurinkoiselle kukkapenkkineliömetrille. Näiden korjaustoimenpiteiden jälkeen tuntuvat pihamme rajat saavutetun. Enää ei pihan kasvustoa ole mahdollista laajentaa.

Minuun onkin iskenyt valtaisa pihakuume. Haluaisin ison pihan! Pihan, jossa on jotakin luonnetta. Vanhoja puita (esim omenaa, kirsikkaa,  luumuja tai vaikka vaahtera - ei niin kovin väliä kuusista tai männyistä). Tai tasoeroja. Piha, johon voisi luoda erilaisia soppia eri toiminnoille.

Ihan tyhjästä ei pihakuumetta ole iskenyt. Sen lisäksi, että piha ei enää riitä puutarhavisioideni toteutukseen, ovat kotimme neliöt muutenkin käymässä liian vähiin perheemme tarpeisiin, ja omakotitaloja olemme katselee ihan asumisenkin - ei siis pelkän pihan - näkökulmasta. Täydellistä mätsiä ei vielä ole vastaan tullut. Kun kuitenkin todelliset tarpeemme koskevat nimenomaan asuintilaa ja sijaintia, pelkään hieman salaa, että mitä jos löydämme täydellisen talon jossa onkin tylsä piha! Tylsä tässä tarkoittaa kai lähinnä kovin pientä ja myös sellaista suoraa tasaista kaistaletta, joita usein näillä tiheästi asutuilla alueilla on. Näillä kulmilla pieni on käytännössä 500-600 m2 ja jo 1000 neliön tontti olisi suuri, ja unelmien täyttymys. Asuintilan ja sijainnin puolesta myös isompi rivari/paritalo on ihan mahdollinen vaihtoehto. Löytyisipä vaan sellainen jossa on enemmän kuin pieni postimerkkipiha.

Yhtä ihanaa taloa jo pitkään katselimme ja kovasti harkitsimmekin. Piha oli huonossa kunnossa ja hoitamatta,  mutta näin siinä kovasti potentiaalia. Erityisesti pihan jakautuminen eri tasoille viehätti. Näin jo heti talon takana terassin, nurmikon ja jotain linjakkaita yksinkertaisia kasveja. Alempana olevaan aurinkoiseen kulmaan olisin perustanut hedelmätarhan ja cottage garden tyyliin rehevät kirjavat (mutta enimmäkseen vaaleanpunaiset) kukkapenkit ja oman lukunurkkaukseni.

Siitä pihasta ei kuitenkaan tullut meidän pihaa, mutta kuumeen se sai nousemaan aivan uusiin lukemiin... Ehkä jo ensi kesänä...