Kaiken mitä osaan

Yhden vuoden palstaviljelykokemuksellani en ole vielä siinä asemassa, että suuremmin pystyisin jakamaan oppeja muille.  Tämänkin kauden ajan tulen kirjoittamaan vain omia muistiinpanoja kokemuksistani ja tallentamaan tunnelmia harrastuksen tiimoilta.

Voin kuitenkin kertoa, mistä olen oppinut kaiken sen, mitä toistaiseksi osaan.

Puolitoista vuotta sitten saadessani tiedon vapautuneesta palstasta olin täysi puutarhaummikko. En tiennyt maanparannuksesta, maalajeista,  lannoituksesta tai kateviljelystä. Olen kyllä kasvanut maalla, ja kotonani viljeltiin omiksi tarpeiksi perunat, sipulit ja mansikat. Muistan myös äidin kasvimaalla olleen ainakin joskus parsakaalia ja kyssäkaalia. Loppukesästä pakastettiin valtavat puntit tilliä ja persiljaa. Sadonkorjuun ohella minulla ei kuitenkaan ole mitään muistikuvia kasvimaan hoidosta. Vanhempani eivät kai koskaan olleet siitä mitenkään innoissaan, luulenpa melkein että kyseessä oli äidilleni pakollinen paha - maalla asuessa asiaan kuuluu hoitaa kasvimaalta - vähän niin kuin yksi kotityö monen muun joukossa. Niinpä voi sanoa että mitään lapsuudesta peräisin olevia puutarhuritaitoja ei minulla lähtötilanteessa ollut. Parvekkeella olen kasvatellut kesäkukkia aina silloin tällöin.

Olen melko teoreettinen ihminen ja tykkään lähestyä asioita tiedon hankkimisen kautta. Siispä  heti palstauutisen kuultuani, ennen kuin oli edes palstaa käynyt katsastamassa, suuntasin kirjastoon.

Talven mittaan tyhjensi lähikirjaston hyllyt useaan kertaan puutarhakirjoista, ja opin kaikenlaista uutta. Yksi opas oli kuitenkin ylivoimaisesti ylitse muiden. 

Juurikaan liioittelematta voin todeta, että kaiken minkä osaan, olen oppinut Lena Israellssonilta!

Israelssonin kirja Keittiöpuutarhuri on varsin perusteellinen opas luonnonmukaisen viljelyn saloihin. Kirja alkaa johdannolla keittiöpuutarhan sommitteluun. Opin täältä mm. sanan potager, jota olenkin sen jälkeen käyttänyt kasvimaasta - tai kasvimaasuunnitelmista - puhuessani ihan kuin tuntisin asiaa enemmänkin. 

Varsinaiseen asiaan päästään tunnelmaa nostattavan johdattelun jälkeen, kun Israelsson käy läpi viljelyn perusasioita. Maalajeista, erilaisten maiden parantamisesta, erilaisista keittiöpuutarhaan sopivista viljelytavoista, kompostista, viherlannoituksesta, kasvivuorottelusta, lannoituksesta ja taimikasvatuksesta annetaan selkeät perustiedot, joihin voi helposti palata silloin kun tieto on ajankohtainen. 

Kirjassa kerrotaan myös perusjuttuja kasvihuoneesta, lava- ja ruukkuviljelystä ja annetaan vinkkejä omien siemenien keräämiseen.

Hieman yli puolet kirjasta on varattu kasvilajien esittelyyn. Tämä lajikohtainen viljelyohjeisto on laajin, mihin olen törmännyt puutarhakirjoissa. Ohjeet ovat melko täsmälliset ja harvinaisempiakin kasveja on esitelty. Mukana ovat perus kasvimaakasvit, yrtit sekä lopussa lyhyesti marjapensaat. 

Erityisesti tämä hieman harvinaisempien lajien esittely on yksi tämän kirjan vahvuuksista. Itse innostuin hankkimaan kirjan innoittamana mm. ilmasipulin istukkaita, vihannesportulakkaa, tarhamaltsaa, veripeippiä ja latva-artisokkaa! 

Keittiöpuutarhuri oli minulla jemmassa koko viime kevään. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa ei kysyntää kirjalle ollut varauksiin asti, joten sain uusittua lainaani uudelleen ja uudelleen. Näin saatoin palata koko kevään ja kesän ajan tähän käsikirjakseni muodostuneeseen tietopakettiin. Loppukesästä kirja oli kuitenkin pakko palauttaa. Niin käy kirjastokirjoille ennemmin tai myöhemmin.

Keittiöpuutarhurin painos on valitettavasti myyty loppuun, joten kirjasto on ainut varma vaihtoehto saada kirja käsiinsä. Minulla kävi kuitenkin viime talvena melkoinen onni ja tuuri. Taas kerran googlettelin kirjaa siinä toivossa että se olisi jonkin nettiantikvariaatin valikoimissa. Ja kuinka ollakaan, Torissa kirjasta oli myynnissä yksi kappale! Kiitos vain Sadulle Vuosaareen, joka oli päättänyt tyhjentää kirjahyllyään ja halusi laittaa kirjan kiertoon. Harvoin olen ollut näin onnellinen kirjaostoksesta!

Keväisiä ajatuksia

Uskomatonta, miten valon lisääntyminen tuo energiaa ja vaikuttaa ainakin minulla suoraan mielialaankin. En voi lakata ihmettelemästä, miten nopeasti illat ovat muuttuneet taas valoisiksi. Vaikka maa on vielä melko harmaa eikä puissakaan vielä juuri viherrä,  on kesä enää pienen odottelun päässä. Aivan kulman takana.

Tämä kesän odotus juuri huhtikuussa onkin ehkä parasta. Odotus on muuttunut toivottomasta valonkaipuusta konkreettiseksi,  joka päivä uusia merkkejä etsiväksi. Vähän kuin matkan odotus on parhaimmillaan silloin, kun on jo korkea aika tehdä joitakin pieniä hankintoja matkaa ajatellen, muttei vielä ole aika alkaa pakkaamaan.

Pihalla kukkaan oli puhjennut ensimmäinen krookus vasta eilen. Onnistuin tartuttamaan intoni myös nelivuotiaaseeni. Hän havaitsi pensasaidan kätköistä toisenkin, ja sitten vielä kolmannen. "Minä voisin olla meidän perheen rookusten metsästäjä, sopiiko äiti?"

Sopiihan se, keväästä kanssani iloitseva pikkuiseni!

(Nämä nuput tallentuivat puhelimen muistiin palstalta,  pihan ensimmäisistä en tullut napanneeksi kuvaa, senkun ihastelimme)

Notes To myself

Viime vuosi oli siis ensimmäinen, jolloin minulla oli mahdollisuus kasvattaa yhtä yrttilaatikkoa laajemmin hyötykasveja. Lähdin liikkeelle avoimin ja nöyrin mielin, ja vaikka lista kokeiltavista lajeista oli pitkä, olin varautunut siihenkin, että satoa ei heti ensiyrittämällä paljoa tulisikaan.

Toiveena tietysti on, että tässäkin lajissa kokemus tuo osaamista ja se puolestaan tulosta. Vaikka ensimmäisen kesän sato oli monin kerroin mahtavampi kuin uskalsin odottaakaan, jäi paljon korjattavaakin.

Mitä siis teen ensi kesänä toisin?

1) Enemmän

Montaa lajia viljelin aivan liian vähän. Porkkanaa oli vain pari metriä ja nehän söimme hetkessä. Palsternakkaakin vain "koikeilin" viiden kasvin verran. Niitä olisimme syöneet tuplasti. Herneitä täytyy myös jatkossa kasvattaa enemmän, samoin kaikenlaisia papuja, perunoita ja kaaleja.

2) Vähemmän

Salaattia taas ei tarvi kylvää metrikaupalla. Vähemmänkin riittää.

3) Kata

Osa kasvipenkeistä oli kesän katettuna, mutta kaikkialle en katetta ehtinyt haalia. Maan pinnassa saattoi helposti havaita eron katettujen ja kattamattomien penkkien välillä. Maa ilman katetta oli kuivaa ja savisen kovaa. Katteen alla taas olisi voinut luulla olevan multamaata, niin muhevana ja kuohkeana maa pysyi. Kateainesten keräämiseen kannattaa siis satsata. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

3) Kylvä riveihin

Täydellisenä amatöörinä en luonnollisestikaan tunnista maasta esiin puskevat taimia ja erota kylvämiäni rikkaruohoista ilman jonkinlaista apukeinoa. Vaarana on, että kitken rikkaruohona myös sen mitä yritän kasvattaa. Tunnistamisessa aloittelijaa auttaa suuresti, jos säästettävät kasvin alut ovat jotakuinkin rivissä ja näin erotettavissa kaikesta muusta pienestä vihreästä.

5) Kylvä lajeittain

Viitaten edelliseen kohtaan, tunnistaminen muuttuu vielä astetta vaikeammaksi, jos yhden sijaan pitäisi tunnistaa monta sekaisin kylvettyä lajia. Palstani mullassa muhii sellainen rikkaruohosiemenpankki, että jokaiseen tyhjään kohtaan ilmestyy muutamassa päivässä kymmeniä erilaisia kasvin alkuja.  Jos seassa on lisäksi hajakylvöinä kylvetty kesäkukkasekoitus, on vain kaksi vaihtiehtoa: joko antaa kaiken kasvaa vahvempi voittaa -periaatteella, tai on valittava arviolta muutama tunnistettavan näköinen taimi ja kylmästi kitkettävä muut, silläkin uhalla, että samalla lähtee osa kesäkukkasekoituksen viehätyksestä.

6) Suojaa

Vaikka harsoja ahkerasti alkukesällä pellolle levittelin, en tiennyt, missä kohtaa ne ovat vain "nice to have", kiva lisä joka auttaa vähän alussa, ja missä kohtaa taas "must have", välttämätön, jotta tulokset ovat toivotun laisia. Kirpat tekivät työtään erityisesti nauriiden, retiisien ja rucolan kimpussa. Ensimmäiset villirucolat menivät suoraan kompostiin, ne olivat kuin hienoa pitsiä joka ikinen lehti. Myös paksoit syötiin vauhdilla. Kaalit onnistuin suojaamaan hieman paremmin eivätkä ne kärsineet kirppahyökkäyksistä tai muista pureksijoista pahemmin. Hallasuojaukset onnistuivat myös alkukesästä, mutta syyskuun ensimmäisenä pakkasyönä menetin puolet kurpitsasadostani, sen olisi ehkä harsosuojauksella voinut pelastaa - tai sitten korjaamalla sato ennen pakkasia.

7) Tue

Kasvimaani profiili oli viime kesänä varsin tasaisen matala. Köynnöstävää ylöspäin tuettua oli vain ruusupapu. Tukea vaativat kasvit pysyivät pystyssä sinne tänne tökittyjen epämääräisten risuja avulla - jos pysyivät. Tähän on syytä panostaa hieman enemmän ensi kesänä. Suunnitelmissa on ruusupavun lisäksi myös salkopapujen kasvatus, ja lisäksi yksi tomaateistani, Outdoor Girl,  vaatii ilmeisesti tuennan. Herneille voisi virittää kunnon narut tai vaikka kanaverkkoa, mutta mikä olisi palstalle sopiva tapa tukea salkopapu? Pysyisikö raudoitusverkko pystyssä ihan vain maahan iskettynä?

8) Peitä

Viime kesänä keskitin kaiken viljelytarmoni viljeltävään alaan. Käytävät ja reunat rehottivat valtoimenaan voikukkia, rönsyleinikkejä, apilaa ja montaa muuta joiden nimeä en edes tiedä. Käytäviltä sai toki haalittua katetta kasvimaapenkkeihin, ainakin siihen asti kun rikkaruohot olivat kehittäneet siemenet. En kuitenkaan ehtinyt pitää käytäviä siisteinä, ja käytävien rikkaruohot kurkottelivat myös varsin ahkerasti penkkejä kohti vallaten erityisesti tyhjäksi jääneet kohdat hetkessä. Koska tarkoitukseni on pitää melko kiinteät käytävät ja penkit, ajattelin ensi kesänä lähteä liikkeelle käytävien kattamisesta sanomalehdissä ja oljilla. Tämä toivottavasti osaltaan auttaa taistelussa rikkaruohojen kanssa.

Näillä ajatuksilla siis toiseen puutarhavuoteen!

Lupaus tulevasta

Kävin pääsiäisenä kurkkimassa lumen alta paljastuvaa palstaani. Tasaisella palstamaalla aurinko pääsee lämmittämään maata vapaasti. Alue tuntuu kuitenkin pidättävän sulamisvesiä varsin tehokkaasti, ja vaikka palstani toisella reunalla on oja, vesi näyttää seisovan palstalla paikoillaan, ei siis virtaavan ojaan. Savisen ruokamultakerroksen alla on tiivis vaaleanharmaa savi, tämän havaitsin viime kesänä jotakin tavallista syvempää kaivantoa tehdessäni. Tiivis savimaa ei läpäise vettä, senhän ymmärtää. 

Nyt pohdin, kannattaisiko vesiä käydä lapion avulla ohjailemassa ojaan ja vaikuttaisiko se kevättöiden aloitusajankohtaan. Tämä voisikin olla sellainen työ, johon saisin lapsista innokkaat auttajat. Lasten ottaminen mukaan savisen ja veitsen pellon ojittamiseen tietäisi toisaalta isoja jälkitöitä pyykkirintamalla.

Maa siis oli vielä varsin märkää, eikä suurempia kevään merkkejä näkynyt. Pieniä viitteitä tulevasta kuitenkin löytyi jo. Muutama sipulikukan varsi pilkisti lehtikatteen lomasta, mutta kukkimiseen on ensimmäisilläkin vielä aikaa. Punahierakka olikin ainoa, joka lupaavasti oli alkanut tehdä ensimmäisiä lehtiä. Näissä kuvissa on ehdottomasti lupaus keväästä.

Syksyllä olin kohtuullisen ahkera ja merkitsin valtaosan monivuotisista kasveista nimilapuin (tai oikeammin nimitikuin). En juurikaan tunnista vielä kasvieni lehtiruusukkeita, ja ilman merkintöjä menisi monessa tapauksessa varmasti kukinnan alkuun asti, ennen kuin tunnistaisin kasvit. Lisäksi nimilappu antaa vihjeen siitä, että sen lähellä saattaa olla taimi, joka on tarkoituksella siihen istutettu - älä siis kitke sitä rikkaruohona pois! Myös muutaman sipulikukan merkitsin, liljat ja laukat lähinnä.

Nyt koetin kin tihrustella maata erityisesti nimilappujen ympäristöstä jännityksellä. Kiinnostavaa nähdä miten eri kasvit ovat selvinneet talvesta. Tammikuun paukkupakkasethan tulivat ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tänä vuonna epäedullisesti ennen kuin maa oli saanut suojaavaa lumipeitettä lainkaan. 

Hyötykasvien puolella monivuotisia palstallani ovat lähinnä yrtit. Minttu ainakin oli jo kovasti lähdössä kasvuun ja uutta kasvua olin havaitsevinani myös iisopissa. Salviasta ja timjamista ei vielä nähnyt mitään. Suurin jännitys kohdistuu luonnollisesti viiteen parsan taimeen. Savinen maa jolla vesi seisoo on parsalle hyvin epäedullisesti kasvupaikka, mutta yrittää täytyy kuitenkin. Ainakaan vielä en tästä jännityksestä päässyt, merkkejä selviämisestä ei ollut nähtävissä.

Perennoja ehdin viime vuonna istuttaa joitakin, joten jännitystä talven yli selviämisestä on kukkarintamallakin. Myskimalva ja palavarakkaus tekivät selvästi jo ensimmäisiä lehtiruusukkeitaan. Kuvassa kuvittelisin olevan ruusumalvan lehden. Juuri muuta en vielä löytänyt, mutta kukkapenkit olivatkin osin vielä lumen peittämiä.

Puoliksi sulanut palstani näyttää maaliskuun viimeisellä viikolla tältä:

Melko karua vielä, mutta huhtikuu on lupauksia täynnä.

Ihanaa vaaleanvihreää

Kevättalvi on taas mennyt lapsiperhearjen kiireissä viilettäessä. Töissä olen istunut hieman liikaakin, ja ajatuskin näytön ääressä vietetystä vapaa-ajasta on ollut mahdoton. Puhelimella olen silloin   tällöin bussissa istuessani kirjoitellut kasvimaa-ajatuksia muistiin, mutta luonnoksiksi ovat toistaiseksi jääneet. 

Nyt kevät kuitenki kolkuttelee jo niin lähellä, että on aika aloittaa kauden kasvimaa-asioiden raportointi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Ensi kesän palstasuunnitelmia olen pyöritellyt pitkin talvea ja pohjapiirroksia piirtänyt jos jonkin moisia. Siementilauksen näpyttelin lopulta Hyötykasviyhdistykselle, ja ainakin toistaiseksi olen malttanut pysyä tilatuissa - tilaus kyllä sisälsi muutamia heräteostoksia - enkä ole kauppojen siemenhyllyillä muuta kuin hypistellyt pusseja.

Viljelysuunnitelmien teon lisäksi olen koittanut hankkia myös hieman lisätietoa aiheesta. Viime kesänä mentiin aivan arvailuilla monen asian suhteen, vaikka kirjaston puutarhakirjavalikoimaa olinkin ahkerasti käynyt läpi jo ennen ensimmäistä palstakesää. Tänä keväänä osallistuin Hyötykasviyhdistyksen aloittelevan harrastelijapuutarhurin peruskurssille. Oli todella mukavat kolme iltaa, ja tietoa tuli paljon ja erityisen paljon innostusta. Ihanaa jo kevättalvella päästä fiilistelemään muiden samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa.

Taimikasvatus on myös jo kovassa vauhdissa. Tammikuun viimeisenä päivänä aloitin chilin, latva-artisokan ja sellerin kylvöillä. Olohuoneen ikkunan edustalla alkaakin olla jo melkoinen viidakko. En edes uskalla ajatella, mitä kaikkea vielä puuttuu, kun taimille varattu tila on jo aivan täynnä. 

Chiliä kylvin kolmea lajiketta, joista kaksi oli ruokakäyttöön ostetuista chileistä napatuista siemenistä, ja vain yksi siemenenä ostettu. Ostosiemenessä päädyin lajikkeeseen nimeltä Red Cherry, jonka luvattiin olevan keskivahva, maukas ja "lihaisa". Mitä tuo viimeinen sitten chilin kohdalla tarkoittaakaan. Chilejä en ole aiemmin siemenestä kasvattanutkaan, joten kiinnostavaa nähdä miten tämä etenee. Nyt noin kahden kuukauden ikäiset taimet ovat melko tanakoita, ja kasvavat hyvin. Tosin yhden taimen lehdet ovat kummallisesti tummentuneet.

Latva-artisokka on myös tämän vuoden uusi kokeilu. Kylvin Romanesco-lajiketta, vaikken sen selviämisestä Suomen ilmastossa tiedäkään. En valinnut artisokkaa kasvatettavaksi edes varsinaisesti sato mielessä, vaan toivoisin erityisesti saavani niitä nuppuja palstani kaunistukseksi. Jos ehtisivät kypsyä syötäviksi, olisi se pelkkää bonusta. Pitäisikin ehkä laittaa nämä kukkapenkkiin.

Selleriä minulla kasvoi viime vuonnakin, mutta silloin olin melko myöhässä kylvön kanssa ja varret jäivät todella ohuiksi. Tänä vuonna lähes kaksi kuukautta aiemmassa, katsotaan miten käy.

Seuraavina kylvövuorossa helmikuun puolen välin jälkeen olivatkin tomaatit ja basilikat. Minullahan ei ole kasvihuonetta, joten voi olla että tomaattini ovat hieman liian aikaisessa. Teinkin toisen kylvön nyt maaliskuun lopussa, ja yritän seurata, kummat taimet avomaalla ja terassilla lopulta kasvavat paremmin ja tuottavat satoa. Tomaattia minulla on tänä vuonna peräti viittä lajiketta, erityisesti palstaa ajatellen Outdoor Girl, jonka pitäisi pärjätä avomaallakin, pieniä tomaatteja tekevä Hundreds and Thousands, hieman isompia pieniä tuottava Tiny Tim, tummia tomaatteja tekevä Chocolate Cherry sekä paljon kehuttu Sungold, jonka siemeniä löytyi aivan yllättäin varaston hyllyltä vähintään kolmen vuoden takaa (ja kaksi siementä on silti itänyt!) Outdoor girlin ohella ajattelin laittaa muutaman taimen palstalle ja sitten muutamaa kasvatella terassilla ruukussa chilien seurana.

Basilikaa kasvattelen myös terassilla ruukuissa, ja useampaa lajiketta tätäkin on kasvamassa. Muut ovat samoja, joita viime kesänäkin pihallani oli ja jotka hyviksi osoittautuivat, uusina mukanan pikkubasilika sekä pyhä basilika. Ajattelin myös kokeilla ruukussa kasvavien yksittäisten taimien lisäksi yhtä tiheämpää basilikakasvustoa, varmaankin parvekelaatikkoon tms., tämän vuoksi taimia on aika paljon kasvamassa.

Muutamia kukkia olen myös jo alkanut kasvattelemaan (punakosmosta, punapäivänkakkaraa, kirjosalviaa), pienet ruukut salviaa ja oreganoa on myös varalta kasvamassa, jos viime vuotiset taimet eivät olisikaan selvinneet talvesta. Näiden lisäksi taimipöydältä löytyy purjoa, kiinansipulia, mukulaselleria, sarviorvokkia sekä rohtosalkoruusua. Ulkona on kylmäkäsittelyssä myös muutamia perennan siemeniä, jotka nekin saisi kohta ottaa takaisin sisään.

Sitä en olekaan vielä ratkaissut, missä kasvatan kaalit, kurpitsat, lamopinaatin ja kaikki muut esikasvatusta vaativat kukat. Jos maaliskuun lopussa tila on loppu, on lienee syytä hieman hidastaa tahtia.

Joka tapauksessa, tulossa on selvästikin kiireinen kevät.

Minun värityskirjani

Hesari tiesi kirjoittaa torstaina, kuinka aikuisten värityskirjat eivät ole vain hassu trendi vaan oikeasti mielenterveyttä edistävä harrastus. Jos elämä on liian hektistä ja aivoilta vaaditaan arjessa enemmän, kuin mihin ne pystyvät, alkaa ihminen pahimmillaan käyttäytyä, kuin hänellä olisi tarkkaavaisuushäiriö. Mielen pitäisi myös joskus saada levätä.

Jutussa todetaan, että nykyaika ei kannusta mieltä lepäämään, vaan odotukset aivoille ovat entistä suurempia. Yksinkertainen fyysinen tekeminen on mielelle parasta rentoutusta. Tekeminen ei saa olla liian vaikeaa ja siihen pitäisi sisältyä jotakin fyysistä. Haastateltu aivotutkija Minna Huotilainen kuitenkin toteaa, että nyky-yhteiskunta ei tarjoa tämäntyyppistä toimintaa. Siksi me etsimme sitä tietoisesti jostain.

Luin juttua aamulla bussissa matkalla töihin ja nyökyttelin. Tunnistin sen, mistä kirjoitettiin. Tunnistin puheen tarkkaavaisuushäiriöiden ilmaantumisesta mielen kuormittumisen seurauksena. Ja tunnistin tarkalleen sen, miten pieni helpohko fyysinen tekeminen voi olla se avain, joka saa palautumaan.

Olen viime aikoina aina ajoittain kokenut keskittymiskyvyn heikkenemistä työssäni. Työni ei ehkä objektiivisesti arvioiden ole mitään supervaativaa. Olen asiantuntijatehtävässä ja pienen tiimin esimiehenä, työrytmi on kova ja tehtäväkenttä kohtuullisen laaja. Silti kyse ei ole mistään neurotieteestä, minulla ei ole varsinaista itsenäistä tulosvastuuta saati vastuusta kenenkään terveydestä tai elämästä, vaan toimin ihan puhtaasti hallinnollisissa tehtävissä. Tiiminikin on tosiaan pieni ja oikein hyvin toimiva. Työn määrä kuitenkin usein musertaa alleen, samoin vastuu siitä, ettei oma tiimini musertuisi työmäärän alle.  Arki on joskus pelkkää sumua.

Huomaan itsessäni erittäin hyvin kiireisten jaksojen vaikutuksen - tarkkaavaisuus, pitkäjänteisyys ja joskus jopa ongelmanratkaisukyky ovat koetuksella. Kun nämä kaikki ovat edellytyksiä työn suorittamiselle, on vain rehellistä sanoa että samalla tehokkuus ja työn laatu kärsivät. Aivoni ylikuumenevat, haluan vain sulkea tekemättömät asiat ajatuksistani, ja piiloutua omaan nurkkaani ja toivon, ettei kukaan minua sieltä löydä. On aikoja, jolloin joka puolelta tulevat vaatimukset vievät voimat. Silloin myös se, mikä antaa todellisia voimavaroja, perhe ja ystävät voi muuttua mielessäni pelkiksi vaatimuksiksi. Usein nämä vaatimukset ovat enemmän omien mielikuvien tuottamia kuin toisten ihmisten todellisia vaatimuksia. Haluaisin olla hyvä äiti ja pitkän työpäivänkin jälkeen leikkiä täysin keskittyneenä lasten kanssa pikkuautojen ja lentokoneiden korjaamoa ja olla se pitkäpinnainen aikuinen, joka ei hermostu, vaikka lapset, itsekin päivästä väsyneenä kiukuttelevat aivan turhasta iltapalapöydässä ja vaativat mahdottomia.

Vaikka aika perheen kanssa on se, mitä eniten haluaisin lisää, joskus huomaan, että se ei rentouta mieltäni. Tunnepuolella se palauttaa minut todellisuuteen, siihen mikä on tärkeää, mutta aivot jatkavat ylikierroksilla, keskittymiskyky pysyy teillä tietämättömillä ja ajatukset kiertävät kehää josta eivät pääse ulos.

Keskellä ruuhkavuosia minulla on yhä useammin vahva tunne, että koskaan ei ole aikaa ajatella. Tämä Hesarin artikkelissakin todettiin nykyajan ongelmaksi; Missään ei ole rauhaa ajatella. Ehkä siksi juttu tuntuikin niin tutulta. Kun vain saisi olla hetken ja ajatella. Niin ettei tarvitsisi ajatella jotain tiettyä, vaan antaa ajatusten soljua aivoissa omia aikojaan. Ettei tarvitsisi aina pinnistellä. Kun lapset on saatu illalla nukkumaan, ja saan olla hetken rauhassa, en oikein osaa tehdä mitään. En osaa rauhoittua, kun olen paahtanut koko päivän sata lasissa, tai ainakin aivoni ovat näin tehneet. Fyysisesti ei ehkä paahtamisesta voi puhua, istunhan tietokoneen äärellä, palaverihuoneessa tai kotisohvalla suuren osan päivästä. Sen, mitä en juokse paikasta toiseen.

Ehkä minunkin pitäisi alkaa värittää. 

Tai ehkä on vain pinnisteltävä vielä muutama kuukausi, sillä tiedän että tunnelin päässä on valoa. Pian on aika, jolloin voin avata värityskirjan, tai oikeastaan aloittaa sen mikä värityskirjan sijaan minulle tuo sen kaivatun levon mielelleni. Kun pääsee tekemään jotain sopivan helppoa, meditatiivista puuhaa, jossa mielen voi antaa liikkua omilla teillään...

Kun värittää, kutoo sukkaa tai luo lunta...

"Lopulta keho alkaa seurata mieltä. Kun käsi värittää paperia, mieli rentoutuu. Syke ja hengitys hidastuvat. Ajatukset alkavat virrata uusille poluille. Tai kuten aivotutkija sen sanoo: ohjausresurssia vapautuu ja mieli assosioituu uudelleen." (HS 21.1.2016)

Kun saa upottaa sormet multaan. Toteuttaa suunnitelmaa, kitkeä, kylvää, kitkeä uudelleen.  Luoda järjestystä kaaokseen. Mieli rentoutuu. Syke ja hengitys hidastuvat. Ajatukset alkavat virrata uusille poluille. Tai kun piirtää kasvimaastaan kymmenettä pohjapiirrosta, vaikka tietää sen täysin hulluksi. Nyt oikeastaan ymmärrän, miksi olen niitä pitkin talvea tehnyt. Ja tosiaan! Muutaman olen värittänytkin.

Viime kevään elin elämäni uuvuttavinta työrupeamaa samanaikaisesti kuin aloin muokata saamaani villiintynyttä viljelypalstaa toimivaksi kasvimaaksi. Vaikka tunteja ei elämässäni vapaana olisi tuolloin ollutkaan, ja usein puuhailin palstallani iltamyöhällä, ettei se aika olisi ollut  kokonaan pois lasten kanssa vietetystä ajasta, luulen että se pieni pala maata, yksi aari , pelasti minut loppuunpalamiselta. 

Ihana kollegani eräänä päivänä sen totesikin, kun mietimme, mikä pitää kiireen keskellä ihmisen järjissään. Että pitäisi olla joku asia, josta innostuu, ja jota haluaa pohtia ja suunnitella, vaikkei olisi lainkaan pakko. "Sulle se on sitten varmaan se kasvimaa", hän sanoi ja pohti, että kyllä hänenkin pitäisi löytää jotain joka vaikuttaisi samalla tavoin. 

En ole vielä saanut häneen kasvimaainnostusta tarttumaan. Olen kyllä yrittänyt. Ehkä voisin ostaa hänelle värityskirjan.

Siemensuunnitelmat

Vuosi vaihtui ja ainakin henkisesti ollaan jo kevään puolella. On siis lupa alkaa ihan konkreettisesti  valmistautua tulevaan palstakauteen.

Tammikuun alussa ei palstalle vielä pääse, mutta suunnitelmat kesän kasvatuksista voi tehdä hyvin jo nyt, ja siemenostoksille pääseminen oikeastaan edellyttääkin jonkinlaista suunnitelmaluonnosta - ainakin jos tila on tiukasti rajattu, kuten minulla. Jos nimittäin tekisin ostokset ilman suunnitelmaa, päätyisin ostamaan paljon enemmän kuin voin ikinä pihalle ja palstalle kylvää.

Siementen ostamisessa on jotakin minuun kovasti vetoavaa. Siemenet poikkeavat muista ostoksista, sillä niiden kuluttaminen on luonteeltaan aivan erilaisesta; siemenistä kasvaa uutta, ne eivät elinkaarensa päätteeksi päädy roskana kaatopaikalle. Yksittäiset siemenpussit,  jopa ne kalliimmat, ovat sen verran edullisia, että tuntuu hyväksyttävältä antaa itselleen lupa heräteostoksiin. Pienellä ostoksella kokee saavansa suuren ilon, kun pussin hinnalla saa sekä mukavaa puuhaa, mahdollisuuden onnistumisen tunteeseen, että ihan konkreettisesti paljon valmiita hyöty- tai koristekasveja. Eurolla tai parilla voi ostaa pientä luxusta,  erikoisemman kalliimman lajikkeen tutun  ja turvallisen sijaan tai jotain pientä ylimääräistä, ihan vain tämä yksi, ja sitten vielä tämä ja... 

Jokin tällainen ajatusketju lienee takana, kun siemenkaupat saavat homman lähtemään ihan lapasesta.

Koska kuitenkin yritän olla järkevä, olen päättänyt, että jokaista hankintaa ennen tulee tarkastaa, että sille on tilaa.

Vaikka siemenvarastoni on vasta yhden viljelyvuoden aikana karttunut, riittäisi se aivan mainiosti tämän vuoden tarpeisiin ja jäljellekin jäisi. Se ei kuitenkaan kata kaikkia lajeja, joita haluan ensi kesänä kasvattaa. Ennen tarkemman pohjapiirrustuksen valmistumista ajattelinkin aloittaa listaamalla, mitä aivan ehdottomasti tarvin.

Hankintalistalle varmuudella päätyvät:

Porkkana. Varhainen Primo-lajike osoittautui oikein hyväksi viime kesänä, mutta sille kaveriksi porkkanaviljelyn laajentamiseksi tarvitsen pari muutakin lajiketta. Ainakin toinen saa olla myöhäinen, jotta satokausi olisi mahdollisimman pitkä.

Palsternakka. Viime kesänä palsternakkarivimetrini tuotti noin kuusi mojovaa  juurimötkälettä, tämänkin ajattelin vähintään tuplata. Siemenet sain viime vuonna ystävältä, joten varastossa ei niitä ole.

Punajuuri. Punajuuri oli yksi viime kesän harvoista epäonnistumisistä, mutta ehdottomasti yritän uudelleen. Yksi perinteinen punainen ja vaikka yksi raidallinen.

Mangoldi. Mangoldin siemenet sain myös ystävältäni, joten niitä ei ole jemmassa. Viime kesän lajike oli punaruotinen Rhubarb Chard, sillä voisi jatkaa ja seuraksi hankkia valkoruotisen kaverin. Mangoldiin nimittäin ihastuin suunnattomasti.

Purjo. Tätä pitää kokeilla, vaikka olen ymmärtänyt Purjon olevan vähän hankala. Ihan perinteinen, ei kovin myöhäinen lajike.

Tomaatti Hundreds and thousands kuulostaa mielenkiintoiselta Chocolate Cherryn ja Tiny Timin seuraksi. Ilman kasvihuonetta olen ajatellut pitäytyä vain pienissä kirsikkatomaateissa.

Avomaankurkku. Tästä ei mitään kokemusta, joten jo ihan siksi täytyy kokeilla. Kasvimaalla kuuluu olla kurkku.

Kurpitsa. Yksi iso keltainen ja yksi iso harmaanvihreä, pienen Jack be Little -lajikkeen siemeniä on viime kesältä. Kuvassa jättikurpitsa Marina di Chioggia (Impecta)

Kesäkurpitsa. Peruskesäkurpitsa Nimban lisäksi toinen (ja ehkä kolmas). Haluaisin yhden pitkiä ja rapsakoita kurpitsoita tekevän lajikkeen, sekä yhden jonka hedelmät olisivat enemmänkin soikeanpulleita. Varastostani löytyy myös yksi pieniä pyöreitä hedelmiä tekevän eight ball -lajikkeen siemen. Viime vuonna ei menestystä juuri ollut, lajike iti huonosti, toinen itänyt taimi katkesi jo taimikasvatusvaiheessa ja toinenkin heti ulosistutuksen jälkeen. Odotukset tämän viimeisen siemenen suhteen ovat melko maltilliset, mutta eihän sitä koskaan voi tietää.

Chili - joku keskitulinen lajike. Ei tarvetta hifistelyyn. Ruukkuun terassille.

Mansikkakoiso. Viime kesänä vain pari marjaa ehti kypsyä, enkä tajunnut siirtää ruukkuja sisään ennen ensimmäistä hallayötä. Nöyrästi uuteen yritykseen vain.

Juuripersilja. Kuulostaa kiinnostavalta.

Mukulaselleri tai lanttu. Näitä en ottanut mukaan viime vuonna, mutta nyt ovat taas harkinnassa. Täydentäisivät peruslajeina valikoimaa.

Nauris. Snowball-lajikkeen siemeniä vielä löytyykin, mutta tuottivat jostain syystä todella kitkeriä, suorastaan pahanmakuisia nauriita. Tiedän kyllä että vika oli ennemmin olosuhteissa kuin lajikkeessa, mutta sitä en tiedä mitä tulisi muuttaa, joten taidan kokeilla sopisiko joku toinen lajike pellolleni paremmin.

Hui! Vieläkö näitä välttämättömiä on näin paljon... (Kirjoitin listan ensin ja sitten aloin lisäilemään pohdintoja.) Siispä jatketaan

Parsakaali. Siemenvarastossa vielä kahta lajiketta, mutta koska toinen (purple sprouthing) ei tehnyt lainkaan kukintoja viime kaudella,  en uskalla pelkästään näiden varaan laskea. Yksi uusi siis tarvitaan testiin. Tosin viimekesäisistä parhain, Healthy option, on juuri se, jonka siemeniä ei ole jäljellä, ehkäpä päädyn valitsemaan uudelleen sen.

Lehtikaali. Ihan perusvihreä.

Salkopapu. 1-2 lajiketta, vihreää ja värikästä. Ehkä pilkullista.

Pensaspapu. Liila. Vihreää "haricots verts" pitäisi vielä löytyä.

Härkäpapu. Kaksi lajiketta, suosituksia otetaan vastaan. Hyötykasviyhdistyksellä oli ainakin mielenkiintoisia.

Joitain kukkiakin. Ihan välttämättömiä.

Salkoruusu. Onko mitään hienompaa.  Joku yksinkertainen ja vaaleanpunainen.

Rohtosalkoruusu. Salkoruusu yrttimaallekin. En voi vastustaa.

Kiiltomalva. Voi, niin kaunis (ainakin Impectan kuvissa, en ole livenä nähnyt).

Maurinmalva. Koska malvat nyt vaan on.

Rohtopunahattu. Sopisi yrttipenkkiin antamaan väriä.

Kellohunajakukka. Varhaisena kukkijana ajattelin kokeilla kukkapenkin reunuskasviksi.

Maloppi. No, malva sekin.

Japaninesikko. Tähän ihastuin Exotic gardenin luettelossa. Herkkä.

Kosmoskukka, tämä on saatava Impectalta, Sweet Dreams.

Kesämalvikki. Tarviiko tästä muuta sanoa. Dwarf Pink Blush.

Mietin oikeastaan vain, miksi valitsin nimekseni bloggerissa Päivikki kun olisin voinut olla Malvikki.

Nämä välttämättömät tekevätkin sitten 37 kohdan listan ostoskoriin. Ehkä on siis syytäkin varmistaa vielä, että jokaiselle löytyy paikka. Siitä varmastikin lisää seuraavalla kerralla. Hyviä siemenostoksia kaikille!

(Mä taidan siemenostosten lisäksi koittaa surffailla etsimässä bloggerin käyttöohjeita ja vinkkiä, miten kuvat saa pysymään samassa linjassa keskenään...)