tiistai 17. toukokuuta 2016

Ulkoilua ja ulkoilutusta

Huhtikuun vaihtuessa toukokuuksi saimme yhtäkkiä kesäsäät! Palstaviljelijän elämässä sen pitäisi tarkoittaa kiireistä kautta, kun lämpenevään maahan pitäisi saada nopeasti siemeniä ja sitä ennenhän vasta tehtävää riittää.


Tänä vuonna kävi kuitenkin niin, että lomailin juuri huhtikuun viimeisen viikon kun satoi ja ilma oli kylmää kuin suomalaisena juhannuksena ja jouluna. Kun helteet koittivat, olin taas koko viikon kiinni pitkissä työpäivissä, joiden jälkeen en ole ehtinyt juuri palstalle puuhailemaan. Kun vielä lasten synttärit osuvat tähän huhti-toukokuuhun, niin vähäisetkin vapaahetken ovat menneet kakkuja leipoessa ja siivottavakin on ollut, vaikka muuten niillä helteillä olisimme varmasti antaneet sisätilojen olla kodillemme valitettavan ominaisessa kaaostilassa.


Kaiken tämän keskellä teimme vielä pienen viikonloppuirtioton. Vietimme vappuviikonloppua aurinkoisessa Tukholmassa ja kävimme kuuntelemassa, miltä ihanan Adelen ihana ääni kuulostaa livenä (kyllä, kuulostaa ihanalta!). 


Palstakauden aloitus on siis jäänyt hieman muiden puuhien  varjoon. Puutarhurina olenkin vielä toukokuun alussa keskittynyt taimien vaalimiseen.





Esikasvatussesonki on juuri nyt huipussaan. 




Kausi alkoi tammikuussa varovaisesti chilillä, latva-artisokalla ja varsisellerillä. Helmikuussa multiin pääsivät ensimmäiset tomaatit, mukulaselleri ja purjo.




Maaliskuussa vauhti kiihtyi, ja kylvöksiin tuli mukaan kukkia niin perenna-, kesäkukka- kuin yrittipenkkiinkin. Yrttipenkkiin on ollut tarkoitus saada maurinmalvaa, rohtosalkoruusua, punaluppoita, iisoppia sekä rohtopäivänhattua. Viimeisin ei tosin koskaan itänyt, enkä löytänyt enää siemenpussia, joten uusintakylvökin jäi. Muista olen kasvatellut taimia nyt kolmatta kuukautta.





Kesäkukkapenkkiin olen kasvatellut punakosmosta ja kirjosalviaa, joiden niidenkin taimet ovat vielä aika honteloita. Punakosmoksen pieniin taimiin on tullut jo kukan nuppujakin, joita olen tässä vaiheessa nyppinyt kylmästi pois taimien kasvamista hieman suuremmiksi odotellessa. 


Perennakylvökset puolestaan eivät ole olleet kovin menestyksekkäitä. Syyshohdekukka kyllä iti, mutta pienenpienet taimet kuihtuivat varsin nopeasti. Punapäivänkakkarasta hengissä on kolme pienoista tainta. Harmaamalvikin siemenistä kaksi iti, tarhajalomalvasta ei yksikään. Perennojen osalta toivoa lisäävät palstalle tekemäni syyskylvöt. Hautasin kylvökseni viinirypälerasioissa palstan reunalle maahan ja nyt rasioissa vihertää. Niistä lisää myöhemmin.  


Hyötykasvipuolella kylvin maaliskuussa lisää tomaatteja, jotka jostain syystä ovat kasvaneet hyvin kituisasti. Basilikat sen sijaan kukoistavat - kaikki kuusi lajiketta.













Huhtikuun kylvöihin kuluivat kurpitsat, lamopinaatti, fenkoli, persilja, meirami ja korianteri. Kylvin myös kukkia ulos astioihin, joita olen pitänyt lasikantisessa lavassa ja öisin harsottanut. Itävyys on ollut kuitenkin melko heikkoa. Ulkokylvöissä mukana oli idänunikkoa, rohtopäivänhattua, kääpiösamettikukkaa ja kesäasteria. Huhtikuussa kylvin myös kaaleja, mutta nypin taimet pois ja kylvin uuden kuun vaihteessa. Huonosti kasvuun lähteneiden maaliskuisten tomaattien kaveriksi kylvin vielä yhden setin tomaatteja. En tiedä, onko sadosta toivoakaan, mutta aina saa yrittää.




Toukokuun lämpimät ovat lisänneet esikasvatutsyölistalle yhden uuden puuhan. Kylvämisen ja koulimisen lisäksi on alkanut taimien ulkoiluttaminen. Olenkin jo aiemmin maininnut, että kodissamme on varsin huonot esikasvatusmahdollisuudet, eikä yksi pieni kasvilamppu sitä miksikään voi muuttaa. Niinpä taimet oli saatava lisävaloon heti, kun se paljaan taivaan alla vain oli mahdollista tehdä. Viimeiset kaksi viikkoa aamu ja iltarutiineihini onkin kuulunut erinäisten taimilaatikoiden ja tarjottimien kuskailu aamulla pihalle ottamaan aurinkoa ja illalla takaisin sisään suojaan kylmilätä öiltä.











Kylvöjäkin olen jatkanut vielä toukokuussa. Kaalit kylvin uudelleen, kesäkurpitsat saivat alkunsa toukokuun ensimmäisellä viikolla. Päätin kasvattaa taimet myös mangoldista ja muutamasta salaatista, lähinnä saadakseni lisäaikaa palstan maatöille. Huhtikuinen fenkolikylvö ei ole menestynyt kovinkaan hyvin, puolet taimista ovat kuihtuneet, joten uusintakylvö oli niidenkin osalta ohjelmassa.


Toukokuiset kylvökset ovat päässeet heti idettyään ulos valoon ja viileään. Honteloita taimia ei enää ole näkynyt ulkoilukauden alettua. Kesäkurpitsat etenkin ovat aivan erilaisia kuin viime keväänä monta viikkoa sisällä kasvaneet. Jos nämä myöhään kylvetyt taimet ehtivät tuottaa satoa, tiedän ainakin että tästä eteenpäin mieluummin viivyttelen kuin kiirehdin kylvöjen kanssa.









Viimeisenä multiin pääsivät pavut vasta äitienpäivän jälkeen. Samalla kertaa päätin sittenkin kylvää myös avomaankurkut ruukkuun. Ja jostain kummasta löytyi vielä muutakin kylvettävää, krasseja, vuonankaalia, punaparsahernettä. Muutaman kaalinsiemenenkin vielä laitoin multiin, ihan vain varalta.  Tsinnioitakin päätin sittenkin  esikasvattaa, samoin pillisipulia.  Yllättävä tieto oli, että lanttua suositellaan esikasvattamaan - ja minähän kylvin sitäkin.

Josko nyt olisi aika vihdoin keskittää kylvötarmo suorakylvöihin? Ulkoilutettavaa alkaa olla enemmän kuin aamuisin millään mahtuu. 

7 kommenttia:

  1. Meillä myös ulkoilutetaan vielä osaa, vaikka osa on jo istutettu katettuihin kasvilavoihin ja kaappiin. Lavoihin olen myös suorakylvänyt ja hämmästellyt, kuinka hyvin ovat lähteneet itämään. Osan olen säästänyt vielä siltä varalta, että osa paleltuu, niin on laittaa tilalle uudet taimet. En ehtinyt tänä aamuna viedä ulos. Illalla on rutiinina myös kasvilavojen peittely vilteillä ja hallaharsoilla. Kyllä noista taimilapsista pitää huolehtia vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ehtinyt vielä kylvää lavaan mitään, vaikka olin jo suunnitellut noista pienistä ikkunaruuduista suojaavaa kantta lavan päälle. Lava on nyt toiminut taimien ulkoilutuspaikkana, ja siellä on nyt ne taimet, joita en enää ole yöksi ottanut sisään vaan peittänyt vain harsolla.

      Poista
  2. Ihanan laaja kasvivalikoima! Tuolla vaivannäöllä luulisi saavan paljon satoakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa kyllä kovasti toivonkin! Vaikka koitan silti muistaa että vaivannäöstä huolimatta aina joku laji voi epäonnistuakin ja se vaan kuuluu asiaan.

      Poista
  3. Taimien ulkoilutus alkaa olla tässä vaiheessa jo rasittavaa. Minulla on tuohon verrattuna pieni määrä taimia. Tosin minun taimillani on ajoittain sisäpäiviä, kun aamuisin olisi vielä aika kylmä joillekin kasveille. Osa kestävämmistä kasveista taas on saanut jäädä jo ulos ja otan ne sisään vain hallayön uhatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, etenkin illalla usein laiskottaisi. Pari yötä ovat muistaakseni kaikki taimet (paitsi ehkä kesäkurpitsat, tomaatit ja artisokat) olleet jo ulkona, mutta nyt tällä viikolla on ollut niin kylmät yöt että suurimman osan olen roudannut iltaisin sisään. Hyvä apu ovat kunnolliset korit, joissa saa suuren määrän taimia nostettua kerralla. Päivisin ovat kaikki olleet ulkona, herkimmätkin. Osa on tosiaan jo yötä-päivää ulkona.

      Poista

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.