torstai 26. toukokuuta 2016

Etenemistä

Aurinko on hellinyt meitä. Luonto muuttuu keväisestä kesäiseksi. Myös mieli on kesässä tällaisilla säillä.




Palstalle olen nipistänyt aikaa lähinnä yöunista. Useana iltana palsta-alue alkaa jo hiljentyä,  kun minä lapsille iltasadun luettuani karautan paikalle. Valoa riittää jo yli yhteentoista.

Töiden eteneminen tällä aikataululla on hidasta, mutta paljon olen jo saanut aikanakin.  Ympäröivään vehreään ja rehevään luontoon verrattuna vastakylvetty palsta on toki varsin karu, mutta kyllä tässä ainakin viljelijän silmä jo lepää...





Toisaalta valittu kuvakulma vaikuttaa asiaan merkittävästi. Tässä hieman vähemmän mukava näky. Tähän on tulossa kaalimaa ja kurpitsapenkit. Onneksi taimet näyttävät vielä viihtyvän ruukuissaan, sen verran savottaa on jäljellä.



Valmiina palstalla on suurin osa juureskylvöistä, sipulit, salaattipenkki, perunamaat sekä härkäpavut ja hieman herneitä.  Tällä viikolla kylvimme myös pienten puutarha-apulaisteni omat kasvimaat. Molemmilla on oma lavakkaulus ja niihin valikoitui herneitä,  porkkanaa, pinaattia ja retiisiä. Pienempi halusi lisäksi nauriita (vaikka muisti kyllä ettei viime vuonna niistä tykännyt) sekä kesäkukkia.  Vanhemmalle laitettiin muutama auringonkukka. Molemmille tulee myös kirsikkatomaatti, kunhan taimet kasvavat vielä hieman.

Pari viimeistä iltaa olen puuhastellut kukkapenkin kimpussa. Palstallani toisen laidan koko pituudelta on kapea kukkapenkki,  ja ajatus on ajan myötä täyttää se perennoilla ja sipulikukilla. Tänä vuonna perennoja on kuitenkin vielä melko vähän, joten paljon olen kylvettyjen kesäkukkia varassa. 

Siistin penkin molemmat reunat, kitkin rikkaruohot ja lisäsin pinnalle ohuen kerroksen multaa. Melkoisesti ryhtiä tuli koko palstan olemukseen tällä toimella. 





Istutin myös puutarhamessuilta jemmaamani salkoruusun juurakot sekä muutaman Punakosmoksen taimen ja siirsin yhdessä nurkassa tiiviisti kasvaneita maariankellon taimia väljemmin - ainakin oletan että kyse oli maariankellosta, jota kyseiseen nurkkaan viime keväänä kylvin. En koskaan ollut oikein varma, kasvoiko siinä vain rikkaruohoja vai myös jotain kylvämääni. Yhdenlaisia pieniä taimia en rikkaruohoksi tunnistanut ja viime kesän niitä siinä nurkassa suojelin. Nyt niitä on sitten levitetty pitkin kukkapenkkiä joten toivon kovasti että se on jotain kauniisti kukkivaa.


Kukkaloisto koostuu vielä yksinäisistä kukkijoista siellä täällä. En malta odottaa että kasvit leviävät tästä.

Jostain syystä olin odottanut siperianunikon kukkivat valkein kukin mutta tämähän on aivan loistavan keltainen!




Laukat kukkivat ylhäisessä yksinäisyydessään. En lainkaan ymmärtänyt, että nämäkin ovat näin aikaisia kukkijoita.




Nåidenkin henkilöllisyys sitten selvisi, ja tunnistin tämän anatolian pikarililjaksi.



Tässä on palstani ensimmäinen akileija. Kaivoin viime kesänä isovanhempieni vanhan talon pihapiiristä heinikkojen keskeltä vaarini aikanaan istuttamia perennoita. Mukana oli useampi akileija-lajike, jotka kaikki muuttivat palstalle. Akileijoijen lisäksi pihapiiristä löytyi jotakin liljaa joiden toivon selvinneen siirrosta palstalle kesken kasvukauden sekä jotakin kurjenpolvilajiketta, jotka siirsin pihalle puolivarjon penkkiin, jossa minulla muutenkin on kurjenpolvia. Nämä kasvit ovat ihana muisto edesmenneestä vaaristani, joka vanhoilla päivillä innostui puutarhan hoidosta ja laajensi heidän pihansa kukkaloistoa lopulta metsänkin puolelle. Nyt autioituneen talon pihapiiri on surullisen rehevöitynyt, mutta ehkä joidenkin kukkien pääseminen uuteen elämään olisi vaarini mieleen.




Tässä palstan kukkijat sitten tulivatkin esitellyiksi. Loppukesälle kohdistuu kuitenkin suuria odotuksia, kun kylvökukkien kukinta-aika koittaa.




4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää palstasi, paljon olet jo saanut aikaiseksi. Myös kaunista kukintaa. Mukavaa viikonlopun alkua! Toivottavasti saamme nauttia auringonpaisteesta viikonloppuna!

    VastaaPoista
  2. On niin mukavaa seurata, kuinka palstahommat etenevät. :)

    VastaaPoista
  3. Puutarha-aika on välillä jostain muusta pois aina pikkulapsiperheessä. Onneksi ei tämä ole huonompi harrastus.

    VastaaPoista
  4. Hyvin etenee ja paljon olet tehnyt! Tuossa on kyllä runsaasti tekemistä, etenkin jos vain illan viimeiset tunnit ovat käytettävissä. Mutta ainakaan ei tule niin kuuma kuin päivällä :)
    Minullakin on nyt kylvettyä samanlaisia unikoita, 'Shirleyta' ja 'Lilac Pompomia'. Jännittävää nähdä, mitä niistä syntyy. En ole aiemmin kylvänyt kesäkukkia suoraan ulos.

    VastaaPoista

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.