sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Toivo herää

Ehkä tästä tuleekin vielä mainio keittiöpuutarha! Pari viikkoa sitten olin valmis heittämään hanskat kaivoon. Rikkaruohoa ja kivikovaa savea. Salaateille ja muille lehtikasveille varattu ala kääntämättä. Yhtä juolavehnämattoa.

Mutta tällä viikolla kaikki näyttääkin paljon paremmalta. Sain salaattimaan käännettyä. Muokkasinpa pienen osan käytäviäkin! Kunhan maa pysyy kosteana, on se oikeastaan ihan mukavan pehmeää. Rikkaruohoistakin voi saada voiton, kunhan etenee pieni pala kerrallaan. Aikapula ei ole helpottanut, mutta näin juhannuksen tienoillahan näkee kitkeä tai kylvää vaikka puolilta öin. Ja yhtenä päivänä kuin ihmeen kautta lapset viihtyivät palstalla lähes neljä tuntia! Paljon on siis ehtinyt tapahtua.

Minulle täysin uusi tuttavuus on härkäpapu. Se näyttäisi vievän tällä hetkellä voiton, jos kasvuvoimassa kisattaisiin. Tänään oli näkyvillä jo kukkiakin.



Edelleen palstalla on rikkaruohoja rehottavat käytävät, ja muutama kääntämätön kaistalekin, mutta hyötykäytössä alkaa olla lähes kaikki se ala jonka viljeltäväksi suunnittelin. Kovin kaunista ei harsojen peittämä maa ole ja verrattuna moniin viereisiin palstoihin, joilla on monivuotisia kasveja hyvässä vauhdissa on meillä vielä vähän karua. Olen kuitenkin suunnattoman tyytyväinen! 



Harsojen alla näyttää hyvältä.

Näiden taimien päättelin olevan palsternakkaa - toivottavasti valitsin oikeat taimet säilytettäviksi kun nypin muut ympäriltä pois.

Mustajuuret

Nauriit kasvattavat valtavia lehtiä. Reunimmaiset piti jo napata pois, jotteivat tukahduta porkkanoita. Pitänee lukea tarkemmin ohjeet riviväleistä seuraavalla kerralla.
Saman harson alla majailevat vielä porkkanatkin.
Juurespenkin harson alle mahtuivat vielä perunoista Puikulat. Tiedän kyllä, etteivät ne tapaa menestyä etelässä, mutta en silti malttanut olla kokeilematta.
Ilman harsoa kasvavat Solist ja Timo. Solistit istutettiin reilua viikkoa aikaisemmin ja ovatkin kasvussa selvästi edellä.
Tästä pitäisi löytää rivi keltajuuren taimia, minkä jälkeen muut olisi aika kitkeä.
Kurpitsatunnelissa menee jo paremmin. Mukaan on päässyt myös yksi tomaatti Chocolate Cherry.
Talvikurpitsa Jack Be Little


Myskikurpitsa Waltham

Kesäkurpitsa Nimba

Vielä toinenkin Nimba. Toinen esikasvattelemani kesäkurpitsälajike, Eight Balls, ei selvinnyt ensimmäistä viikkoa pidemmalle. Kahdeksasta siemenestä vain kaksi iti, yksi meni poikki jo taimivaiheessa ja toinen ensimmäisellä myrskyisellä viikolla kasvimaalla.
Kaalimaalta kuvasin vain nämä suurimmat parsakaalit, Healthy Option 1.
Tuuli lennätti harsoja alkukuusta, ja yrttipenkkiä en jaksanut tuolloin enää uudelleen peittää kun lähes kaikki kylvökset olivat jo itäneet. Kylvin yrittien joukkoon myös rukolaa sekä villirukolaa. Hienosti ovat molemmat lähteneet kasvamaan, mutta tästä kerrasta oppineena en enää kasvata rukolaa pellolla ilman suojausta. Tämä komea villirukolapehko on lähmpää katseltuna pelkkää pitsiä. Kirpatko ne ovat, jotka rukolan kimpussa ovat?

Muuten yrtit nousevat hitaasti mutta varmasti:
Viinisuolaheinää rikkaruohojen keskellä. Näyttää tämäkin maistuvan tuholaisille.

Tillit

Korianteri. Uusintäkylvökin tuli tänään tehtyä näiden rivien eteen.

Lehtipersilja ei kovin vauhdilla näytä kasvavan, mutta itänyt on kuitenkin.

Sama pätee kähäräpersiljaan. Juuri nyt on vaikea uskoa että näistä olisi syötäväksi tänä vuonna.

Kesäkynteli

Takimmaisena iisoppeja, toiveena että muodostaisivat rakuunan, laventelin ja yrtti-iison kanssa joskus jonkinlaisen aidanteen.
Kurkkuyrtti on minulle uusi tuttavuus, varasin sille oman nurkkauksen jossa saa vapaasti kylväytyä.

Kurkkuyritn vieressä vielä mäkimeirami, jossa ei mielestäni juuri mitään makua ole, mutta kukkii kauniisti. Mäkimeiramin takana pensaskrassia ja keskellä takana lipstikka.

Yrttejä minulla kasvaa myös pihassa, parin persiljanoksan takia kun tuskin tulisi lähdettyä palstalle. Päivittäin mausteina käytettäviä on siis parasta viljellä vähän lähempänä.

Sipulit kasvavat komeasti ja vihdoin valmistuneeseen salaattipenkkiinkin sain istutettua esikasvattamani taimet. Tänään kylvin vielä salaatteja, nyt on kaikki lajit kylvetty, edessä on toki vielä uusintakylvöjä, sekä joitakin keskikesän jälkeen maahan laitettavia siemeniä.




Lamopinaatti

Fenkoli

Mangoldi

Vihersipuleita

Pari paksoita

Kukkia näkyi papupenkissä härkäpavun lisäksi näissä taitepavuissa (purple teepee). Nämä esikasvatin, lisäksi tulossa toivottavasti vihreää papua, jonka olen vasta tällä viikolla kylvänyt.



Blogini sai myös ensimmäisen seuraajansa tänään! Jee, joku lukee tätä! Tervetuloa lukijaksi Sanna, olenkin myös sinun kirjoituksesi lukenut ja paljon ideoita niistä saanutkin!

1 kommentti:

  1. Jotenkin suloisessa vaiheessa kaikki taimet vielä! Meidän yksivuotias ahmi muuten yllättäen fenkolia koko juhannuksen :)

    VastaaPoista

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.