tiistai 30. elokuuta 2016

Sadonkorjuujuhlat

Vietimme muutamien ystäväperheiden kanssa viikonloppuna sadonkorjuujuhlia. Satoa korjattiin siis minun palstaltani, joukossa ei muita puutarhaharrastajia ollut. Koko edellisen viikon vietin innolla menu-ideoita miettien ja päädyin lopulta sadonkorjuun tapaspöytään. Lauantaiaamuna suuntasin kasvimaalle jo aamuvarhain ja päivä kuluikin ihanasti kokkaillen.



Koska kokkailusuunnitelmani oli kunnianhimoinen, enkä koskaan pysy suunnitellussa aikataulussa, oli minulla lopulta niin kiire, etten muistamut ottaa kuvia ruokalajeista. Muutaman kuvan juhlaseurueesta sentään nappasin, ja niistä nyt sain nämä kolme kuvituskuvaa rajaamalla ihmiset ulkopuolelle.



Illallinen alkoi pestoleivillä. Tein kolme eri pestoa, ja nämä saavuttivatkin suuren suosion. Mustakaalipesto valmistui tavallisen basilikapeston ohjetta mukaellen, mutta kaksi kolmasosaa basilikasta korvattiin mustakaalilla, pinjansiemenet vaihtuivat manteliin ja parmesaani mustaleimaemmentaaliin. Salviapestossa eroa tavalliseen oli vain basilikan sijalla käytettävä salvia. Härkäpapupesto taas valmistui survotuista härkäpavuista, persiljasta, kirvelistä, rouhituista kurpitsansiemenistä ja sitruunasta. Lehtikaaliversiota lukuunottamatta nämä on testattu myös pastan kanssa, ja toimivat todella hyvin. Mustakaalipesto spagetin kanssa on testattavien listalla! Ihan mahtavaa sadonkorjuuruokaa siis!

Menun ideana oli lähinnä saada kaikki nyt satokaudessa olevat kasvit mukaan pöytään jossakin muodossa. Lopulta pois jäi punajuuri (jota onnistuinkin kasvattamaan vain yhden!), koska en ehtinyt toteuttaa punajuurta sisältävää ruokaa, sekä parsakaali, jonka unohdin lisätä papujen sekaan suunnitelman mukaisesti.

Pestojen lisäksi pöytään pääsivät paahdetut pavut valkosipulilla ja pinjansiemenillä, juuresranskalaiset (rosamunda ja shettlannin musta -perunaa, porkkanaa, lanttua, naurista ja kyssäkaalia) aiolin kanssa, kana-kesäkurpitsapyörykät yrttisen ranskankermakastikkeen kanssa, pienet possuvartaat thai-maustetun kesäkurpitsapikkelsin (kesäkurpitsan lisäksi mm chiliä, korianteria, valkosipulia) sekä raparperi-punasipulichutneyn kera, mojoperunat tietysti mojokastikkeella, pienet mangoldipaistokkaat (sisälsivät myös pinaattia ja runsaasti yrttejä), juotava lehtikaalisalaatti (salaattia, lehtikaalia, avomaankurkkua, sitruunaa, banaania ja omenaa) ja ribsit fenkolicoleslaw'n (suippokaalia, porkkanaa)kanssa.




Jälkkäriksi valmistin perinteiset creme brulét lakkahillosydämellä - kasvimaaltani kun ei okkein jälkkäriaineksia löydy, ja hillaa tuli tänä vuonna poimittua Lapin lomalla aivan poikkeuksellisen paljon. 

Emäntä oli tyytyväinen ja niin ilmeisesti vieraatkin. Tästä voisikin ehkä tulla jokaelokuinen perinne.

2 kommenttia:

  1. Oi, miten hyvältä kuulostaa, ja mainio sato näyttää tulleen! :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mieletön tuo ensimmäinen kuva, mahtava sato! Hyvä idea kutsua läheiset ja ystävät koolle ja tarjota palstan antimia. Näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.