keskiviikko 10. elokuuta 2016

Pihan pieni päivitys





Pihamme on varsin pieni.

Viime talvena podin pahimmanlaista pihakuumetta, joka liittyi toki kiinteästi tuolloin päällä olleeseen asuntokuumeeseen. Etsimme isompaa asuntoa ja etsinnällä oli takarajana tämä kesä, aivan ehdottomasti elokuu. Esikoisemme on aloittamassa koulun, ja lastemme yhteinen huone oli niin pieni, ettei sinne ollut mahdollista järjestää koululaiselle oikein minkäänlaista omaa soppea. Oma huone oli siis saatava ennen koulun aloitusta.

No, koulut alkavat tasan viikon kuluttua, ja tässä yhä olemme. Intensiivisestä etsinnästä huolimatta tarjonta, vaatimuksemme ja budjettimme eivät kohdanneet. Toukokuun lopulla teimmekin päätöksen. Teemme nykyiseen kotiimme tarvittavat muutokset, jotta koti toimii perheemme tarpeiden mukaisesti. Samalla hoidamme kuntoon muutkin häiritsevät epäkohdat, joille ei olla enää pariin vuoteen tehty mitään, kun "kohtahan tästä muutamme".

Tasan puolet lomapäivistäni kuluikin pienen pintaremontin, huonekalujen purkamisen, kasaamisen, etsimisen tai kierrättämisen sekä varastojen ja kaappien uudelleenjärjestämisen merkeissä. Kotimme epäkohta, kahdelle lapselle liian pieni lastenhuone, oli onneksi helposti korjattavissa. Toinen makuuhuone nimittäin on kahdesta pienestä huoneesta yhdistetty ja siis tarvittaessa seinällä jaettavissa. Päätimme kuitenkin ainakin toistaiseksi olla jakamatta huonetta, lapset siis saavat jatkossakin asua yhdessä. Nyt lastenhuone on kuitenkin oikein hulppean kokoinen, ja koululaiselle on rajattu oma tilansa. Myös pienempi sai samassa yhteydessä omaan nurkkaukseen ikioman pikkupulpetin, jonka sisällä voi säilyttää aarteitaan. Muuten tila on yhteistä leikkitilaa.

Huoneiden vaihtamisen lisäksi maalasin eteisen aiemmin liian tumman seinän vaaleammaksi ja lisäksi vaihdoimme usean vuoden vitkuttelun jälkeen olohuoneen kalusteet ja vihdoin mahdumme koko perhe sohvalle. Nyt koti todella näyttää paremmalta ja mikä tärkeintä, toimii hyvin.



Nyt kun sisätilat on saatu kuntoon, onkin aika katsahtaa pihalle. Sielläkään en ole suuria muutoksia tehnyt pariin viime vuoteen, koska "kohtahan kuitenkin muutamme". Tulppaaneitakaan en viime syksynä laittanut, koska keväällä meidän ei pitänyt olla enää niitä katselemassa. Kukkapenkit ovat huonosti suunniteltuja ja marjapensaat liian ahtaassa nurkassa. Piha on niin pieni, että tila pitäisi käyttää hyvin harkiten.

Loppukesän urakkana olisikin pistää pihan kukkapenkit vihdoin kuntoon. Pihalla on vain kaksi kukkapenkkiä, varjopenkki sekä aurinkopenkki.

Varjopenkin ongelma on se, että se hukkuu taustaansa eli pensasaitaan. Penkki on liian kapea ja eikä se rajaa pihaa kun varjoisan nurkan vihreät kasvit eivät erotu nurmikosta eivätkä pensaista. Tämä luo myös mielestäni optisen vaikutelman vielä todellista pienemmästä pihasta. Kukkapenkki pitäisikin saada luomaan pihalle selkeä takaraja, joka varjosta huolimstta näkyy.

Tässä penkki aamulla, jolloin siihen paistaa aurinko. Jos tässä siis joku onnistuu kukkapenkin näkemään...



Parannussuunnitelma pitää sisällään ensin penkin levennyksen. Tämän hetken asukeista paikoilleen saa jäädä valkoraitainen kuunlilja, arovuokko sekä kaksi kurjenpolvilajiketta. Penkin leventämisen lisäksi tarkoitus olisi luoda syvyysvaikutelmaa valkoisilla kukilla ja lehdillä. Arovuokkoja jaan tasaisesti koko penkkiin tilaa valaisemaan alkukesällä ja istutan lisää valkoraitaisia kuunliljoja. Uutena tulokkaana on syysvuokko, joka kukkii myös vaalein kukin syksymmällä ja jonka lehti on kaunis ja melko samanmallinen arovuokon kanssa. Penkissä on varjosta huolimatta sitkeästi kukkinut yksi matalahko valkoinen lilja, ja sille istutan kavereita tuomaan valkeita pilkahduksia keskikesään vuokkojen kukinnan välille.

Mitä muuta valkokukkaista tai -kuvioista pieneen puolivarjon penkkiin voisi vielä tuoda? Tärkeää on, että kasvi on kaunis koko kesän.

Aurinkopenkin ongelma on epäsiisti etureuna.  Penkissä kasvaa myskimalvaa, joka kauniista kukinnasta huolimatta on aika sotkuisen näköinen lehtien ja varsien kuihtuessa ja katkeillessa. Myskimalvan lisäksi penkissä on väriminttua, syysleimua ja yksi pioni, jonka nimeä en tiedä. Penkin toisessa päässä kasvaa matala kirsikka, Pernilla. Toisessa päässä on yrttilaatikko, joka jää paikoilleen. Mittaa penkillä on vain pari metriä, tähän tilaan pitäisi siis saada mahdutettua kaikki aurinkoa vaativat kauniisti kukkivat monivuotiset, jotka pihalleni haluan. Tänä kesänä penkkiin on tungettu vielä yksi iso tomaattiruukkukin.



Tällekin penkille ajattelin lohkaista hieman lisäleveyttä nurmikolta. Värimintut ja myskimalvat saavat siirtyä takaosaan saaden seuraansa vielä pari syyshohdekukkaa, jolloin etuosaan tulisi jotakin matalampaa ja toivottavasti kauniina pysyvää. Toistaiseksi hankittuna on muutama kaunokainen, varjopenkistä aurinkoon siirrettävät alppiasterit, verikurjenpolvet ja karpaattienkelloa. Jotakin kaunislehtistä puolikorkeaa voisin vielä lisätä keskelle, jotta etenkin myskimalvan rumat varret peittyisivät. Saa ehdottaa...

Kahden kukkapenkin päivityksen lisäksi ajattelin siirtää mustaherukan ja vadelman pihalta palstalle. Näiden tilalle ajattelin laittaa siemenestä kasvattamiani harmaamalvikin taimia. Näillekin ehkä tarvitsisi vielä jonkin reunuskasvin peittämään paljaita varsia.

Tiedän kyllä että laajemmat alueet samaa kasvia olisivat ehkä tyylikkäämpiä, mutta siitä on käytettävissä olevan tilan puitteissa vain tingittävä kun haluan kuitenkin pihalleni mahdollisimman paljon erilaista kukintaa. Tässä on siis kesän viimeisin projektini kotona. Sen jälkeen saakin alkaa keskittyä taas palstaan, joka on ollut nyt kuukauden aivan hunningolla. Kuvissa kukkapenkeistä pois kaivettuja perennoja, uusia taimia ja uusia penkkien rajauksia.





2 kommenttia:

  1. Teillä on ollut paljon tekemistä! Kukkapenkit näyttävät heti paljon avarammilta reunojen siistimisen jälkeen (ja pitäisi taas omallakin pihalla tarttua siihen hommaan).

    VastaaPoista
  2. Niin kyllä näyttävät. Nyt mietinkin että leventäisikö vielä vähän niin että reunaan mahtuisi joku matala maanpeittokasvi, vai pitäisikö jättään noin että etureunassa näkyy multaa, jolloin myös raja olisi selkeä.

    VastaaPoista

Kerro vinkki, osoita myötätuntoa tai jätä muuten vain puumerkki käynnistäsi.